Nainen ajoi päissään Huittisista kohti Sastamalaa
Poliisi valvoi liikennettä valtatiellä 12.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Poliisi valvoi liikennettä valtatiellä 12.
Aluksi totutellaan varuskunnan arkeen.
Finaalissa Suomi kaatoi Tsekin 3-1.
Kauden paras tulos.
Vastauksia toivotaan asukkailta ja vierailijoilta.
Ulla-myrsky käsitteli Satakuntaa kovemmin kuin Pirkanmaata.
Paikka finaalissa historian toinen.
Poliisi kiittää.
Kadonnut mies on löytynyt.
Ilmoittautuminen alkaa 13. elokuuta.
Työnäytöksillä on tärkeä rooli museomiljöön säilyttämisessä.
Aloittaa Metsähallituksen tytäryhtiön toimitusjohtajana.
EM-kilpailujen tulosraja ylittynyt jo viidesti.
Ajoi poliisia vastaan 165 km/h.
Pintavesien lämpötila on noussut.
Viitisentoista myyntikojua ja ohjelmaa
Alueella on kameravalvonta.
Joukkue sijoittui neljänneksi.
Tilanne ei vaadi toimia kotijoukoilta.
Kaupunki katsoo, että sillä on moraalinen vastuu.
Sijoittui seitsemänneksi.
Esimerkiksi leikkivälineiden turva-alustat ovat haketta.
Yhtiö oli mukana edellisellä kerralla.
Taisteli tiukasti voitosta.
Päävalmentaja Olli Kunnari ei spekuloinut asiaa Yle Urheilulle.