Kadonneesta Teasta kaivataan havaintoja
Poliisi kaipaa tietoja 29-vuotiaasta Tea Suurosesta, joka oli soittanut tulevansa junalla Sastamalaan. Hänestä ei ole havaintoja sunnuntain 19. tammikuuta jälkeen.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Poliisi kaipaa tietoja 29-vuotiaasta Tea Suurosesta, joka oli soittanut tulevansa junalla Sastamalaan. Hänestä ei ole havaintoja sunnuntain 19. tammikuuta jälkeen.
Pirkanmaan poliisi tutkii kahden nuoren karkumatkaa.
Sastamalasta on 24. syyskuuta lähtien ollut kateissa 15-vuotias Jenna Väisänen.
Harjavallassa katosi sunnuntaina 86-vuotias nainen. Hänellä on muistisairaus.
Torstaina Pirkkalassa kävelylenkiltä palaamatta jäänyt vanhus löytyi yöllä. Hän oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Sastamalassa perjantaina kadonnut iäkäs mies löytyi lauantaina iltapäivällä vajaan puolen kilometrin päästä lähtöpaikastaan.
Poliisi, pelastuslaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat jatkaneet koko keskiviikkopäivän Sastamalan Mouhijärvellä tiistaina aamupäivällä kadonneen 82-vuotiaan naisen etsintöjä.
Tiistaina aamupäivällä katosi 80-vuotias nainen noin kello 11 Sastamalassa entiseltä Mouhijärven vanhainkodilta Lampistentieltä.
Pelastuslaitos sai myöhään sunnuntai-iltana hälytyksen Nokian Lintuniemen sahanrantaan. Kuusi pelastuslaitoksen yksikköä ja vene etsivät yhdessä poliisin kanssa kadonnutta henkilöä, jonka uskottiin olevan veden varassa.
Ylöjärveläisen Arttu Ollilan omaiset kiittävät osanotosta ja toivovat rauhaa hiljentyä surutyöhön.
Kahdeksanvuotiaan ylöjärveläispojan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.
Torstaina kadonnut 8-vuotias ylöjärveläispoika löytyi sunnuntaina aamupäivällä menehtyneenä romahtaneesta lumiluolasta kotinsa läheltä.
Ylöjärven Metsäkylässä on jatkettu torstaina kadonneen 8-vuotiaan Arttu Ollilan etsintöjä. Tutkinnassa on varmistunut, että Arttu oli illalla koululla joulujuhlansa aikoihin.
Maanantaina iltapäivällä Suodenniemellä kadonnut muistisairas nainen löytyi yöllä olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Poliisi sai maanantaina kello 17.15 ilmoituksen Sastamalan Suodenniemellä kadonneesta naisesta. Vuonna -52 syntynyt paikkakuntalainen nainen sairastaa dementiaa. Poliisi pyytää yleisön havaintoja kadonneen löytämiseksi.
Poliisi etsii Hämeenkyrössä sijoitettuna ollutta 17-vuotiasta Nico Tollionpäätä, joka lähti luvatta omille teilleen 5. elokuuta.
Eurasta polkupyöräilemään lähtenyttä henkilöä etsittiin perjantain vastaisena yönä muun muassa helikopterin avulla. Kadonnut löytyi useiden tuntien etsintöjen jälkeen valtatieltä 2.
Viime syksynä Harjavallassa kadonneen miehen ruumis on löytynyt Kokemäenjoesta.
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut 21-vuotiaan huittislaismiehen elinkautiseen vankeuteen murhasta.
Satakunnan poliisi pyytää havaintoja Harjavallassa kadonneesta Markku Tapani Mäkisestä. Hänet on nähty viimeksi 15. lokakuuta aamuyöllä Ravintola Holvissa.
Alzheimerin tautia sairastava nainen ehti olla kateissa vajaan vuorokauden. Hän oli poistunut kotoaan polkupyörällä yöasuun, tikkitakkiin ja aamutossuihin pukeutuneena.
Eurasta kadonneeseen 13-vuotiaaseen tyttöön ei ole saatu yhteyttä maanantai-illan jälkeen.
Iäkkäällä sienestäjällä ei ollut hengenvaaraa.
Likolammessa on huono näkyvyys ja sen pohja on pehmeä sekä liejuinen.
Poliisi on vahvistanut, että keskiviikkoiltana Tampereen Likolammesta kuolleena löytynyt henkilö on Karoliina Kesti. Vainajan kuolinsyyksi on varmistunut hukkuminen.