Kauvatsan viemäröintihanke puntarissa
Yli puolelle kiinteistöistä on haettu vapautusta viemäriin liittymisestä. Kaupunginhallitus ottanee kantaa hankkeen jatkotoimenpiteisiin.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Yli puolelle kiinteistöistä on haettu vapautusta viemäriin liittymisestä. Kaupunginhallitus ottanee kantaa hankkeen jatkotoimenpiteisiin.
Kokemäen Kauvatsalla Lievijärven metsästysyhdistyksen lahtivajalla poliisi huutokauppaa naarashirven ruhon keskiviikkona kello 17.
Tiistaina iltapäivällä Kokemäen Kauvatsalla paloi noin tuhat neliötä piennarta ja maastoa.
Kokemäellä Kauvatsan jätevesiviemäri on nytkähtämässä eteenpäin kehotuksen kautta, jos kaupunginhallitus yhtyy esitykseen.
Sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan roskienpoltto karkasi Kokemäen Kauvatsalla pieneksi maastopaloksi.
Kokemäen Kauvatsalla murtauduttiin huoltoasemalle sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi pyytää havaintoja.
Maatilan hakevarastossa Kokemäen Kauvatsalla syttyi palonalku tiistaiaamuna.
Henkilöauto suistui Lähteenmäen koulutieltä lauantai-iltana. Ei vakavasti loukkaantuneita.
Kokemäen Kauvatsalla Yttiläntiellä henkilöauton radion kondensaattori kärähti. Omistaja sammutti palonalun ja auto säästyi vahingoilta.
Posti on ilmoittanut, että Kokemäen Kauvatsan postipalvelut siirtyvät heinäkuun alussa Satakunnan Osuuspankin Kauvatsan konttorista Huittisiin K-Supermarket Lautturiin. Kokemäen kaupunki kysyy kauvatsalaisilta nyt nettikyselyllä mielipidettä tulevasta muutoksesta.
Myöhään sunnuntai-iltana henkilöauton kuljettaja kuoli Kokemäen Kauvatsalla, kun auto suistui Kauvatsanjokeen.
Kokemäellä Satakunnan Osuuspankki sulkee Kauvatsan konttorinsa 28. kesäkuuta. Samalla loppuvat konttorin tarjoamat postipalvelut.
Poliisi löysi vaarallisesti pysäköidystä autosta humalaisen pariskunnan nukkumassa.
Kaksi pappamopoa kolaroi Kokemäen Kauvatsalla lauantaina iltapäivällä. Kyttäläntietä ajoi parikymmentä pappamopoa letkassa.
Ajokortittoman miehen ilta-ajelu päättyi kiveen Kauvatsalla. Hän oli 3,5 promillen humalassa.
Jäisessä mutkassa kolisi, mutta vauhdit olivat hiljaiset ja loukkaantumisilta vältyttiin.
Kokemäen Kauvatsalla Anttilantiellä paloi vapaa-ajanasuntona käytetty vanhempi omakotitalo varhain sunnuntaina.