Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lavia

Lavian virastotalo

Lääkäriin Laviassa kuin ennenkin

Laviassa sosiaali- ja terveyspalvelut jatkuvat ennallaan lähipalveluina. Valtuuston tekemällä päätöksellä Lavia jatkaa yhteistyötä Porin perusturvakeskuksen kanssa. Jatkosopimus on laadittu kolmeksi kuukaudeksi.

Nosto, yleinen

Lavia saa Porilta sote-apua tiukoin ehdoin

Porin kaupunginhallitus on päättänyt, että Pori voi jatkaa sote-palveluiden yhteistyösopimusta Lavian kanssa tammikuusta maaliskuuhun. Ehdot ovat kuitenkin tiukat. Pori edellyttää, että Lavia vie ensi vuonna säästökuurin läpi.

Lavian virastotalo

Erottamisaloite Lavian valtuuston käsittelyssä

Kunnanvaltuusto on Laviassa kutsuttu maanantai-illaksi koolle. Taustalla on kaksi viikkoa sitten jätetty valtuustoaloite tilapäisen valiokunnan asettamisesta. Kunnanhallitus ehdottaa äänin 6-3, että valiokunta asetetaan. Valiokunnan tehtävänä olisi valmistella kunnanhallituksen erottamista sekä kunnanjohtajan irtisanomista tai siirtoa muihin tehtäviin.

Nosto, yleinen

Satakunta työpaikkaomavarainen pitkästä aikaa

Ensimmäisen kerran ainakin kahteenkymmeneen vuoteen Satakunta on noussut työpaikkaomavaraiseksi. Satamittarin julkaisemat tiedot kertovat, että työpaikkojen määrä kasvoi vuoden 2011 aikana maakunnassa korkeammaksi kuin työllisten määrä.

Page 14 of 16 1 13 14 15 16