Vammalan torin esiintymislavalle harrastesoittaja
Hankkeelle myönnettiin rahoitus yksimielisesti.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Hankkeelle myönnettiin rahoitus yksimielisesti.
Osallistuvaan budjetointiin on yhteensä käytettävissä 30 000 euroa.
Suosituin vaihtoehto sai 59 prosenttia äänistä.
Kaupunki varannut 30 000 euron määrärahan.
Ääniä annettiin 310.
Määräraha käytetään yhteisöllisyyttä vahvistaviin toimenpiteisiin.
Kaupungilta paikalla on maankäytön asiantuntijoita.
Voidaan käyttää esimerkiksi osallistuvassa budjetoinnissa ja asukaskuulemisissa.
Osallistuvaan budjetointiin on varattu 18 000 euroa.
Osallistuvaan budjetointiin käytetään 30 000 euroa.
Käytettävissä on 18 000 euroa.
Osallistuvaan budjetointiin saapui 79 ehdotusta.
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
Jatkoon edenneistä ehdotuksista äänestetään.
Projekti toteutuu osana Sastamalan osallistavaa budjetointia.
Rakentui osallistuvan budjetoinnin rahoituksella.
Kaupunki haluaa osallistaa asukkaita.
Asia on kaupunginhallituksen päätettävänä.
Työstövaiheessa voi käydä kertomassa ajatuksiaan sähköisellä alustalla.
Asukkailta tuli lähes 50 ideaa.
Nuoriso- ja liikuntavaliokunnassa osallistumisaktiivisuus oli 100 prosenttia.
Seuraavassa vaiheessa asukkaat pääsevät äänestämään.
Asukkailla on mahdollisuus osallistua yhteisten verovarojen käyttöön.
Jaettiin koteihin joulukuun alkupuolella.
Ideoita pyydetään asukkailta ja sidosryhmiltä.