Valtuuston kokoonpano muuttuu Kokemäellä
Vasemmistoliiton ryhmässä Juhani Oksasen tilalle nousee Raisa Juutilainen.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Vasemmistoliiton ryhmässä Juhani Oksasen tilalle nousee Raisa Juutilainen.
Neuvottelijat on jaettu käsiteltävien asiakokonaisuuksien perusteella työryhmiin.
Päätöksen tekee valtuusto.
Haastatteluryhmä esittää, että virkaan valitaan Pauli Karihtala.
Neljä haastateltiin, kaksi lähetettiin henkilöarviointiin.
Tuore kansanedustaja on myös kaupunginhallituksen jäsen.
Samalle alueelle tulisivat myös Taitotalo ja liikuntahalli.
Virka on vapautumassa ensi vuoden toukokuun alusta.
Seuraavaksi selvitettäväksi kohteeksi on valikoitunut Säpilänniemi ympäristöineen.
Kokonaisuuteen kuuluvat vanha asuinrakennus, navetta ja suuli.
Kohteet voivat vielä tarkentua ja osa saattaa jäädä toteutumatta.
Työaika puoliksi Ulvilan kanssa.
Käytännöstä luovuttiin joitakin vuosia sitten.
Alueen omistuksen muun muassa katsotaan parantavan vesilaitostoiminnan turvallisuutta yleisen edun näkökulmasta.
Esillä yleissuunnitelman luonnoksessa.
Taustalla ovat hallintosääntöön hyväksytyt muutokset.
Laitteet asennetaan Lähteenmäen koululle ja kaupunginvirastolle.
Ohjaa kunnossapidon resurssointia, töiden tilaamista ja toteutuksen valvontaa.
Hyödyntää eri kasvillisuuskerroksia ja ravinteiden kiertoa.
Hakemuksia jätettiin 67.
Nykyinen öljylämmityslaitteisto poistetaan käytöstä.
Kumulatiivinen ylijäämä kasvaa 4,5 miljoonan euron suuruiseksi.
Listaan on tehty lisäyksiä.
Kaupunginhallitus julisti viran haettavaksi.
Tarvitaan muun muassa rikkakasvien torjuntaan, maastossa tehtäviin pesuihin, kaivonkansien aukaisuihin ja sulatuksiin sekä töhryjen poistamiseen.