Saunoissa monenlaisia mahdollisuuksia Pirkanmaalla
Hanke sai lähes 73 000 euron määrärahan.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Hanke sai lähes 73 000 euron määrärahan.
Päällysteitä rappeutuu satoja kilometrejä enemmän kuin niitä pystytään korjaamaan.
ProAgrian mukaan viljojen osalta ollaan vasta alkutekijöissä.
Sastamalassa uutta pintaa Vammalassa ja Mouhijärvellä.
Yleisin syy on klapikoneen tai sirkkelin huolimaton käyttö.
Finavia toivoo alueen asukkaiden hyödyntävän uusia reittejä.
Syynä on lumi- tai räntäsade.
Juhlintaa perinteisin menoin.
Kevään etenemisessä on alueellista vaihtelua.
Kylät tempaisevat tapahtumien merkeissä jälleen lauantaina 10. kesäkuuta.
Aloittaa tehtävässä viimeistään marraskuun alussa.
Neuvottelukuntaan kuuluu myös Arto Satonen.
Sään lämpeneminen on vauhdittanut kevään etenemistä.
Pesintöjä ei saa hävittää ilman haettua ja saatua poikkeuslupaa. Ennakkotorjunta sen sijaan on luvallista ja laillista.
Avotulta ei saa tehdä ruohikko- tai metsäpalovaroituksen ollessa voimassa.
Liikkeellä kannattaa olla jo nyt.
Ajokelit saattavat vaihdella vielä paljonkin.
Korvataan bussiyhteyksillä.
Joka viidennellä valitulla yrittäjätausta.
Kampanja muistuttaa, että erilaisiin yhteydenottoihin on syytä suhtautua terveen epäluuloisesti.
Korjauksissa jäädään kauas tarpeesta.
Kärähtäneistä noin neljäsosa oli nauttinut huumeita.
Kauppias voi käyttää esimerkiksi palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.
Merkkejä voidaan joutua asettamaan päällysteteillekin.
Tieliikennekeskuksesta muistutetaan turvaväleistä ja kelien mukaisista nopeuksista.