Kurssimaksut nousivat Sataopistossa
Taustalla on talouden tasapainottaminen.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Taustalla on talouden tasapainottaminen.
Viranhaltijakeskusteluissa aie on saanut positiivisen vastaanoton.
Asian selvittämisen jälkeen toimielin pääsee ottamaan kantaa.
Päätöksenteon pohjaksi kaivataan selvitystä.
Jakelu kallista ja ympäristöä kuormittavaa.
Ilmoittautuminen käynnistyy 17. elokuuta.
Taustalla Huittisten kaupungin tekemä linjaus.
Asiaan palattaisiin vuoden 2021 talousarvion laadinnan yhteydessä.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää neuvottelujen aloittamista.
Yhteinen opisto on sekä tuottanut alueelle enemmän palveluja että vähentänyt kuntien kansalaisopistotoiminnasta syntyviä kustannuksia.
Huittisten lisäksi Sataopistoon kuuluvat Eura, Punkalaidun ja Harjavalta.