Num3rot jatkuu tammikuussa
Num3rot palaa Subille.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Num3rot palaa Subille.
Kahdentoista kilpailijan kokkauksia tuomaroivat Hans Välimäki, Pia Kämppi, Pipsa Hurmerinta ja Stefan Richter.
Bond-sarja korkataan elokuvalla Salainen agentti 007 ja tohtori No.
Lisää brittikokkia on luvassa keväällä.
Ohjelman juontaa Lola Wallinkoski.
Suomalaissyntyinen Richter sijoittui toiseksi Top Chefin amerikkalaisversion viidennellä kaudella.
Emmy-palkittu komediasarja jatkuu uusin 3. kauden jaksoin.
Uusi kausi alkaa Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2011 ja pienellä viiveellä myös Subilla.
Uuden Ritari Ässän pääosassa on Justin Bruening ja KITT-auton äänenä Val Kilmer. Sarja koostuu elokuvasta ja 17 jaksosta.
Musiikkidraama tuo ruutuun ohiolaisen koulun ja sen showkuoron, joka yrittää nousta takaisin menestykseen vuosien pohjamudissa rämpimisen jälkeen.
Keittiömestari Hans Välimäki on kotimaisen Top Chefin päätuomari. Ensimmäinen kausi nähdään ruudussa ensi keväänä.
24-sarjan päätöskautta seurataan MTV3:lla maanantaisin ja tiistaisin.
Jimmy Fallonin juontama Emmy-gaala nähdään viikon viiveellä Subilla.
Amerikkalainen rikossarja Bones palaa Subille uusin viidennen kauden jaksoin.
Saksan Salkkarit jälleen Suomessa.
Palkittu sketsisarja palaa Subille.
MTV3:n takavuosina esittämä päivittäissarja saa uuden alun Subilla.
Suomalaiset rauhanturvaajat aloittavat työnsä Afganistanissa syksyllä. Subilla dokumentaarinen sarja nähdään ensi vuonna.
Tietokone-ekspertistä Chuckista (Zachary Levi) tulee kuuma peruna, kun hän lataa vahingossa aivoihinsa hallituksen huippusalaisen tietokannan.
Uuden Big Brother -talon lisäksi lähetyksiä juontavat uudet kasvot.
Kuusitoistaosaiseksi jäänyt sarja kertoo Los Angelesissa asuvasta vampyyrista.
Tällä kertaa vähemmän suoraa lähetystä isännöi Jaakko Saariluoma.
Uudet 20. kauden jaksot pyörivät ruudussa joka arkipäivä. Sub tuo toukokuussa ruutuun myös kolme Simpsonit-spesiaalia.
Tähtiportti jatkuu Suomessa uusin jaksoin kuuden vuoden tauon jälkeen.
Showtime-kaapelikanavan sarjan kuudes kausi jäi sen viimeiseksi.