Timo Oravainen hallinto- ja talousjohtajaksi Punkalaitumella
Äänet jakautuivat kolmelle.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Äänet jakautuivat kolmelle.
Hakijoita oli kahdeksan.
Tuomiokapituli on antanut viranhoitomääräyksen.
Haastateltiin neljä, kolme testattiin.
Haastatteluryhmä esittää, että virkaan valitaan Pauli Karihtala.
Valitulla on monivuotinen ja -puolinen työkokemus.
Neljä haastateltiin, kaksi lähetettiin henkilöarviointiin.
Virka on vapautumassa ensi vuoden toukokuun alusta.
Työaika puoliksi Ulvilan kanssa.
Kaupunginhallitus julisti viran haettavaksi.
Hakuaikaa jatkettaneen.
Kaupunginhallitus äänesti.
Viiden sijaan haastateltiin kolme.
Virka laitetaan uudelleen hakuun.
Asia esillä kunnanhallituksessa.
Hakemuksia tuli yhteensä kuusitoista.
Aikaisemmin tulleet hakemukset otetaan huomioon.
Valinnan tekee valtuusto.
Kunta hakee teknistä johtajaa sekä hallinto- ja talousjohtajaa.
Virka on tulossa haettavaksi.
Hakijoita oli kaksi.
Valtuusto tekee valinnan 14. marraskuuta.
Valinta oli haastatteluryhmän esityksen mukainen.
Kaupunki jätti viransijaisuuden täyttämättä.