Honpumetin Honkalat Maakunnalliset Vuoden Yrittäjät
Mouhijärveläisen Honpumet Oy:n Heimo ja Matti Honkala ovat Maakunnalliset Vuoden Yrittäjät vuosimallia 2015.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Mouhijärveläisen Honpumet Oy:n Heimo ja Matti Honkala ovat Maakunnalliset Vuoden Yrittäjät vuosimallia 2015.
Ammatillisen- ja lukio-opituksen opiskelijoilla on mahdollisuus harjoitella yrittäjyyden ansaintamallia konkreettisesti. Opettajat puolestaan pääsevät tettiin.
Alkuvuonna konkurssien määrä on Satakunnassa vähentynyt 32 prosentilla.
LTP Logistics sai kiitosta innovatiivisuudesta ja oikeanlaisesta markkina-asemoitumisesta.
Valtakunnallisesta Vuoden nuoren yrittäjän palkinnosta kilpailee yrittäjiä viidestä kovan luokan yrityksestä. Yksi finalisteista on LTP Logistics Oy:n Matti Tuominen Säkylästä.
Sastamalan Vammalassa viime syksyltä tutut Tyrwäyspäivät saavat jatkoa torstaina ja perjantaina 26.-27. maaliskuuta. Mukana on useita kymmeniä yrityksiä.
Palvelualoite tarjoaisi Sastamalassa alueen yrittäjille kanavan, jonka kautta he voisivat haastaa kaupungin oman toiminnan tehokkuuden ja taloudellisuuden.
"Yhdistys toimii aktiivisesti ja hyvässä kuntayhteistyössä kunnan yhdistymistilanteesta huolimatta", sanoo Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.
Konepaja Survonen työllistää 60 henkilöä ja tekee kymmenen miljoonan liikevaihtoa. Peräkärryjen ohella yrityksen erikoisosaamista on toimitilojen ja teollisuuslaitosten rakentaminen.
Tyrwäyspäivillä elävöitetään kaupungin keskustan liiketoimintaa. Tempauksesta tavoitellaan jokasyksyistä ja -keväistä perinnettä.
Säkylän kunnantalolla järjestetään perjantaina 7. marraskuuta Kaakkois-Satakunnan ensimmäinen Yrittäjäpäivä.
Vuoden yrittäjiä juhlittiin lauantai-iltana Sastamalassa Hotelli Ellivuoressa.
Ensi vuoden alusta Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajana aloittaa KTM Pasi Mäkinen.
Omaa elinkeinopoliittista ohjelmaa valmisteltiin Köyliössä alkuvuonna yhteistyössä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa.
Satakunnan ammattikorkeakoulun vuoden yrityskiihdyttämöyrittäjä ravustaa Säkylän Pyhäjärvellä.
Sastamalassa Liha-Hietanen Oy ja Huittisissa konserni Sataservice-Yhtymä ovat Kauppalehden Menestyjäyritysten listauksen kärjessä.
Pohjoismaiden suurin talousviikkolehti Talouselämä on huomioinut sastamalalaisen Lojer Oy:n menestyksen Venäjän markkinoilla.
Pirkanmaan Yrittäjien Kevätkaronkka veti lauantai-iltana ennätysmäärän osallistujia. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa perinteistä yrittäjäjuhlaa vietti yli 3 000 vierasta.
Kuntien hankintapolitiikka sai kritiikkiä yrittäjäjärjestön kyselyssä.
Koko vakituinen henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Sastamalassa pääkonttoriaan pitävä Vexve on ostanut Navalin amerikkalaiselta Flowserve-konsernilta. Ostettu yhtiö valmistaa pallo- ja linjasäätöventtiilejä sekä läppäventtiilejä pääasiassa kaukolämmitykseen. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 30 miljoonaa ja se työllistää 150 henkilöä.
Huittisten kaupunki on tehnyt Säkylän ja Köyliön kunnille tarjouksen elinkeino- ja yrityspalveluiden hoitamisesta.
Nummenrinteen alueelle kolmostien tuntumaan rakennetun kauppakeskuksen kokonaispinta-ala on 9 000 neliötä.
Joutsenten reitin hallitus on myöntänyt päättyneen ohjelmakauden viimeiset varat.
Punkalaitumella perustettavan KR-TECH Oy:n on määrä jatkaa ja laajentaa konkurssin tehneen Hekometal Oy:n toimintaa.