Pääsiäiseen valmistautuva Hirvilahti kylpi kurasohjossa. Vesi valui ohuina noroina talojen katoilta. Kylmät pisarat tipahtelivat myös yhden koon lähikaupan ulko-oven katoksen päältä. "Voi, voi. Minkä menivät tekemään", sadatteli kauppias Reijo Kuoppala ja pyyhkäisi harjalla paljasta asfalttia. Kivet sinkoilivat kauemmaksi myymälän uksesta. Pihalla nökötti autoja, mutta mikään ei ollut niin kuin vielä pari kuukautta sitten. Silloin parkkipaikka oli täyteen ahdettu. Nyt osa kulkupeleistä huristeli Elannon myymälän tiloihin avattuun Rabattiin. Kuoppala saattoi juuri ja juuri erottaa uuden kilpailijan mainosvalon hohtavan pienen metsän takaa. "Hitto. Kuule Irma, ehkä meidänkin pitää harkita aukioloaikojen pidentämistä. Nuo tuolla Rabatissa taitavat olla avoinna joka päivä iltakahdeksaan", huuteli pettynyt kauppias myymäläpäällikölle.
Yrittäjä Pekka Yli-Kiepin luona soi ovikello. Mahtava mies raahasi itsensä lähemmäksi eteistä. Oven takana seisoi tummapukuinen herra. "Hyvää päivää. Oletteko Pekka Yli-Kieppi?", tulija uteli. "Sellaiseksi minua on haukuttu", vastasi kunnanviraston puuhista harmistunut Yli-Kieppi viattomalle vieraalle. "Hyvä, sillä minulla on sinulle tarjous. Olen kuullut, että havittelet tonttia lähelle keskustaa nousevalta uudelta asuinalueelta. Minä olen Raimo Uusi-Tyrä ja yritykseni on saanut tehtäväkseen profiloida alueelle näyttävän mainoskampanjan. Ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä", ounasteli mies ja ojensi kätensä kohti Pekka Yli-Kiepin räpylää. Miesten kädet kohtasivat. Yli-Kieppi hymyili hiljaa itsekseen. "Niin, ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä."
Kunnanvirastolta kantautui tasainen kirjoituskoneen naputus. Sihteeri Sylvi Kuuskajaste laati tiedotuksia kiinnitettäväksi virastotalon ilmoitustaululle. Kunnanjohtajan huoneesta kuuluva koputus yhtyi kirjoituskoneen tökötykseen ja muodosti huikean äänimaailman rauhallisille käytäville. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Jolkaste oli käymässä kunnanvirastolla ja sinkoili huoneesta toiseen. Ilmestyessään käytävälle hän hyräili aina jotain melodiaa. Sävelet sopivat Jolkasteen mielestä hyvinkin naputukseen. Oikeastaan hän ei edes suuremmin viitsinyt paneutua musiikin olemukseen. Hoidettavana oli paljon tärkeämpiä asioita. Kunnanviraston tulehtuneet henkilösuhteet olivat räjähtäneet seinille eräänä sateisena kevätpäivänä paria viikkoa aiemmin.
Kunnanjohtaja Keijo Niemi uhkui vihaa. Kalju hikosi ja mies kihisi kiukusta. Hänen ylin ystävänsä, elinkeinotoimensihteeri Jukka Alanen teki lähtöä. Tällä kertaa lopullisesti. Kyse ei suinkaan ollut lomamatkasta, vaan leirin vaihtamisesta. Alanen oli valittu Puuniemen kaupungin elinkeinotoimenkoordinoijaksi. "Luottomieheni, mitä teitkään", Niemi huokaili itsekseen. Toisaalla Jukka Alanen istui pöytänsä takana. Miehen vasen käsi lepäsi nyrkkiin puristetun oikean käden päällä. Yhdessä raajat tukivat leukaa. Alanen nuokkui veltosti ja haaveili tulevasta. "Olen muutaman kuukauden kuluttua Puuniemen elinkeinotoimenkoordinoija. Mikäs sen mukavampaa. Perhekin tykkää, kun päästään uusiin ympyröihin. Johan minä olen aikani nauttinut Hirvilahden kuntalaisten kiittämättömyydestä. Eivät ne opi minua arvostamaan. Enkä minä ymmärrä heitä. Kaikkien kannalta on parempi, että lähden", Jukka Alanen todisteli itselleen uuden tilanteen tärkeyttä.
Keskustelu Pekka Yli-Kiepin olohuoneessa oli päässyt täyteen vauhtiin. Raimo Uusi-Tyrä oli kaivanut salkustaan suunnitelmia, joiden pohjalta hän oli luonnostellut uuden asuinalueen markkinointikampanjan. Idea pohjautui Hirvilahden kauniiseen luontoon ja mukaviin ihmisiin. "Vai mukaviin ihmisiin", hihkaisi Yli-Kieppi vilkaistuaan papereihin. "Niinpä. Ei kukaan muualta muuttava jaksa teidän ongelmiinne paljonkaan paneutua", Raimo Uusi-Tyrä tokaisi pientä ivaa äänessään. "Ette te ole alkuunsakaan niin kiinnostavia tai merkittäviä ihmisiä kuin kuvittelette", hän jatkoi. "Kuules nyt juippi", ehti Yli-Kieppi rääkäistä väliin. "Sitä paitsi, tämähän on markkinointia", Uusi-Tyrä päätti lyhyehkön purkauksensa, minkä tarkoituksena ilmeisesti olikin vain herättää hieman pöllämystynyt Yli-Kieppi. "Minä olen suuri mies", polki Pekka Yli-Kieppi. "Kunnanjohtaja Niemi, elinkeinotoimensihteeri Alanen ja ne muut virastoihmiset ovat minun hallinnassani. Nyt, hitto sentään, meinaa Alanen lähteä. Siitä hän kyllä joutuu maksamaan kovan hinnan, sillä minä tiedän hänen kytköksensä."
Liikuntasihteeri Pirkko Mäki painoi kaasua. "Pitää ehtiä eläkeläisten vesijumppaan. Tunnin pulikoinnin jälkeen on viisi minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet ja kiitää toiseen päähän monitoimihallia. Varttia yli kahden alkaa äitien keppijumppa. Ei ole aina mukavaa myöhästyä. Keijo saisi järjestää minulle jonkun apulaisen", tuhahteli Mäki. Eläkeläisiä saapui hiljakseen monitoimihallin saunaosastolle. Joku työnteli kevyenliikenteenväylällä hiljakseen rollaattorin kanssa, toinen oli jo rohjennut kaivaa polkupyörän tallista, kolmas saapui autolla. Pukuhuoneissa oli jo väkeä sekä miesten että naisten puolella, samoin suihkuissa. Olivatpa muutamat jo ehtineet löylyynkin. Vilkas puheensorina kantautui keväiseen iltapäivään. Saunassa puhuttiin pääsiäisestä, sukulaisista, keväästä, naapureista, koululaisista ja tietenkin kunnan asioista. Lauteilla istui monta paikallispolitiikan konkaria, jotka edelleen vaikuttavat päätöksenteossa.
"Kyllä tämä vähän tällaista on", tuhahteli Pentti Kojo. Hän on se samainen mies, joka aina raapustelee yleisönosastokirjoituksia paikallislehtiin ja ainakin yrittää piikitellä toisia päätöksentekijöitä. Joidenkin mielestä satiirisempia tekstejä saa etsimällä etsiä, toisten mukaan Kojo taasen on tylsä raapustelija, joka takertuu aikansa eläneisiin fraaseihin. Kaikesta huolimatta Kojo on joskus onnistunut säväyttämään Hirvilahden hallinnon arkea.
Kunnanvirastolla Keijo Niemi jatkoi suremistaan. Hän mietti yhdessä elinkeinotoimensihteeri Jukka Alasen kanssa punottuja suunnitelmavyyhtejä. Nyt kaikki tehty työ oli muotoutunut vain kasaksi muistoja. Niemi tuijotti haalean väriseen huoneensa etuseinään pöytänsä takaa. "Oikeastaan kunnanvirastolla meitä seisoi aina kaksi miestä, muut olivat kyyryssä", Niemi tokaisi hiljaa itsekseen.
