Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Posti toimittaa tavallaan

Rasia

Kokeilin ensimmäistä kertaa Postin ja yrityksien tarjoamaa kätevää tilatun tuotteen kotiinkuljetusta. Kaikki ei sujunut aivan odotusten mukaan.

Tilaamani tuote saapui sovitusti kahden päivän toimitusajalla. Maanantaina puoli kahdeksan maissa soi puhelin. "Täällä olis tämmönen televisio Mika Hyssille. Tuomme sen puoli yhdeksältä." No, ensinnäkin paketissa oli tietokoneen näyttö – joka on aika kaukana televisiosta. Ja paketti saapui kotiovelle vain tunnin myöhässä sovitusta ajankohdasta.

Nainen ojensi jo pakettia. "Tässä taitaa olla lasku sisällä, kun tätä lappua ei ole täytetty." Väärin. Paketti oli määrä maksaa heti. "Emmää tätä sitten voi sulle antaa. Tässä on jotain näitä uusia juttuja. En mä tiiä. Mä vien tän nyt Äetsän Postiin, hae sieltä sitten."

Hieman pettyneenä saamaani palveluun lähdin kohti Postia. Paikan päällä selvisi, että naisen olisi pitänyt täyttää vain tilille panokortti, joka kuuluu normaalitoimenpiteisiin.

Joka tapauksessa sain paketin, mutta palvelusta jäi huono maku. Miksei täti osannut täyttää paperia, vaikka olisi pitänyt. Surkea Posti! Toivottavasti muilla ei ole yhtä huonoja kokemuksia.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: