Rasia

Mieltä nakertava jatko-osa kummalliselle Niittaajasuoja-jutulle, joka julkaistiin Sopulissa 10.7.1999. Reilu vuosi sitten toimistovirkailija H. Ykä Missi syyllistyi vakavaan lainrikkomukseen. Hän rikkoi niittaajasuojan ja menetti niittaajansa reiluksi vuodeksi. Niittaajan viimeinen vankilapäivä on tänään. "No niin, herra poliisisetä, nyt olisi aika", puheli Missi vankilan johtajalle. "Aika mitä, aika hyssii vai… röh, röh", vitsaili Eelik Pala, Valtakunnallisen Niittaajavankilan Pääjohtajan Sijaisen Veli, VNPSV. "Okei, relaa nyt Ykäseni. Kyllähän mä tiedän, et sulla on paineita sen, sen, sen, no sen kanssa. Nii, niittaajan kanssa. Mutta minä, VNPSV, pidän sanani. Lupasin, että pääset niittaajasi kanssa taas samaan huusholliin. Nieminen ja Kosonen, viekää toimistovirkailija H. Ykä Missi sinne, sinne, sinne, no sinne! Nii, selliin! Kaltereiden, no, no, no sinne. Nii, kaltereiden taa!" "No, oma niittaajani. Tulin hakemaan sinut pois. Ai mitä? Tottakai mulla on. Kato täällä povitaskussa! Itsetekoisia, messinkisiä niittejä! Mmm. Syö siitä, kaikki vaan. Nieminen ja Kosonen, päästäkää minut ja niittaajani pois täältä. Lähdemme kotiin." "Ette te minnekään lähde", vastasi vanhempi poliisikomisario Nieminen ja nuorempi Kosonen yhteen ääneen. "Aivan, minähän lupasin teille yhteisen kodin. Niinpä päätin, että te jäätte, no, no, no, no sinne. Nii, jäätte tänne!" hehkutti VNPSV tyytyväiseen ääneen. "Ah, kylä tää elämä on yhtä, no, no, no sitä. Nii, yhtä juhlaa! Hajoo selliin,

Äetsän päättäjien paiskiessa säästöjen kimpussa, on surkuhupaisana huolenaiheena Äetsän lukion rehtorin viran vakinaistaminen. Tiuhaan vaihtuneet rehtorikasvot ovat eläneet kukin valtakautensa toiset nauttineet työtoverien ja oppilaiden hyväksynnästäkin. Sota on vihdoin ratkaistavissa. Hakuaika virkaan päättyi joulukuun alussa. Rehtorin virka halutaan vakinaistaa mahdollisimman pian, mutta vastikään pallilta pois potkittu Tapani Hulkko on sekoittanut pakkaa ilmoittamalla itsensä uudelleen rehtoripeliin. Tunnelma on yhtä raastava kuin venäläisessä ruletissa. Kuka selviää pelistä kunnialla? Toistaiseksi rehtorin virkaa pyörittää lehtori Helena Koskela. Rehtorin työ ei ole helppoa. Peli on aluksi kovaa, mutta päivittäiset asiat on hoidettava kunnialla. Oppilaiden ja työtovereiden suhtautuminen uuteen kasvoon ottaa aikansa, mutta heidän luottamus on ansaittava. Kaikkia ei voi miellyttää - eikä tarvitse mutta päätöksiä on tehtävä napakasti. Huvittavaa lisäpontta rehtorien puntaroimiseen tuovat kunnan päättäjien aivoitukset. Satakunnan Kansan uutisoinnin mukaan Äetsän kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila on kirjoilla Pyhärannassa ja/tai Äetsässä. Entten tentten. Mediapeli surraa nyt täysillä.

Äetsän kunnan säästötoimenpiteet kuohuttavat äetsäläisten tunteita. Omahyväisten ihmisten kylässä mielipiteet jaetaan edelleen kahteen kastiin: kiikkalaisten mielipiteisiin ja keikyäläisten sepitteisiin. Pesäeroa ei sen kummemmin tarvitse kommentoida, sillä oman kastin persnahka on jälleen etusijalla. Nyt moititaan säästöpäätöksiä ja -ehdotuksia, vaikka juuri niiden avulla Äetsää yritetään työntää ylöspäin velkasuosta. Sivistyslautakunnan mielipide Kiikan uimahallin lopettamisesta kuohutti tunteita Kiikassa ja Vammalassa. Ihmettelen vammalalaisten reagointia sulkemishankkeeseen, vaikka hekin polskuttelevat muutaman vuoden kuluttua omassa uimahallissa. Kiikan uimahallirakennuksen repaleinen omistuspohja ja todennäköinen kävijäromahdus Vammalan hallin valmistuttua näyttää Kiikan vesiareenan tulevaisuuden entistäkin epävarmemmassa valossa. Aktiivit keräävät kuitenkin nimiä sulkemishanketta vastaan. Vaikka olenkin nykyisin osa-aikainen äetsäläinen, ihmettelin suuresti äetsäläisten itsepäisyyttä säästötoimenpiteissä. Äetsässä on palveluista selvää ylitarjontaa, mikä näkyy huomattavina kuluina, mutta asukkaiden vähyydestä johtuen keskinkertaisina tuloina. Nyt on aika tehdä radikaaleja päätöksiä ja uudelleen organisoida palveluja.

Ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Nyt Yhdysvalloilla on sellainen vauhti päällä, että kohta ollaan kolmannen maailmansodan partaalla. No ei nyt aivan, mutta kovin vauhdikkaasti USA:n presidentti George Bush ja amerikkalaiset etenevät kostoisku-uhittelussaan. Pääepäillyksi on nimetty Osama bin Laden, mutta toisten lähteiden mukaan hän ei olisikaan vastuussa terrori-iskuista. Totta on nyt se, että USA on ilmoittanut olevansa sodassa ja Afganistan uhkaa kostaa naapurimailleen, jos ne auttavat Yhdysvaltoja. Vaikka isku New Yorkiin olikin suorastaan sairas teko ja kohahdutti maailmaa, ei tuleen tule vastata tulella. Miksi ihmeessä USA ei lopeta kostokierrettä nyt ja selvittäisi asiat puhumalla? Koska tuleen kuuluu yleisen käsityksen mukaan vastata tulella. Hyökkääjät eivät ole enää ihmisiä vaan vihollisia. Kiitos tappovehkeiden keksijien, me tapamme toisiamme.

Äetsän kunnan talous on kuralla. Lainehdimme päättäväisesti kohti kunnan hiljaiseloa ja pian anomme vieruskaupungin johdolta apua tai kenties Äetsän liittämistä osaksi kaupunkia. Kuntalaiset seuraavat hölmistyneenä tapahtumia. Äetsän kunnan päättäjien olisi jo aika ryhdistäytyä. Järkeviä säästöjä täytyy tehdä, sillä asukkaiden muuttoliikenne Äetsästä kaupunkeihin jatkuu tasaisena. Tulot vähenevät. Kesän ajaksi siirrettyjen säästötoimenpiteiden päättäminen jatkunee syksyllä tutulla kylläpäs-eipäs tyylillä. Päätöksissä esiin ponnistava Kiikka-Keikyä -eripura alkaa ulkopuolisesta näyttää lapselliselta aikuisten miesten ja naisten valtataistolta. Äetsäläisten palvelutarjonta on muihin samankokoisiin kuntiin verrattuna huippuluokkaa. Monessakaan kunnassa ei ole kahta uimahallia eikä kolmea päätoimista kirjastoa ja kahta kyläkirjastoa. Samoista palveluista on ylitarjontaa ja tästä tulisi päästä pikimmiten eroon. Toisen uimahallin sulkeminen kuulostaa radikaalilta, mutta säästöjä on saatava. Keikyän uimahalli on lähellä Pehulan keskustaa, mutta Kiikan uimahallissa käyvät vammalalaiset. Kirjastojen ja koulujen sulkemistakin tulisi harkita. Keikyän kirjaston kirjastonhoitaja jää ensi vuoden alussa eläkkeelle, eikä virkaa todennäköisesti täytetä. Säästöä kertyy noin 140 000 markkaa. Kirjaston sulkeminen ei ole perusteltua, sillä tyhjä kiinteistö on kunnan omistuksessa ja aiheuttaa kuitenkin ylläpitokuluja. Päättäjät, nyt on aika tehdä päätöksiä. Samat asiat ovat olleet pöydällä liian kauan.

Sopuli-lehden kaikkien aikojen kuudennessa AsiaRasiassa ennustin, että Internet-levykaupat kaatavat musiikkikerhojen valta-aseman. Lehdessä 5.9.1998 kerroin, että minusta ei tule ikinä Windows 98:n käyttäjää. Olin väärässä. Käytössäni on Windows 98 ja musiikkikerhot porskuttavat komeasti vieläkin. Sen sijaan levykaupat kuihtuvat tai yhdistyvät jättimäisiksi tavarataloiksi. Erehtyminen on inhimillistä. Onhan herra Salonenkin ennustanut sään väärin ja niin tekevät Pekka Pouta ja kumppanit. Joku ennusti Suomelle kultaa MM-kisoissa, mutta kuinkas sitten kävikään. Toinen ennusti Onnenpyörän jatkuvan MTV3-kanavalla ikuisesti. Titanic-alusta luultiin uppoamattomaksi. Väärin ymmärrettyjä ja ennustettuja asioita maanpäällä riittää. Sääliksi kuitenkin käy ihmisiä, jotka haluavat jonkun toisen ennustavan heidän elämäänsä. Ennustajiksi itseään tituleeraavat ovat huijareita. He kertovat asiakkaille ympäripyöreitä ennustuksia rahasta, rakkaudesta ja tulevaisuudesta: "Sinulla tulee olemaan vaikeaa läheistesi kanssa. Jokin kimmoke välillänne leimahtaa liekkeihin ja eripura kasvaa. Ajan kuluessa totutte ajatukseen ja alatte jälleen puhua toisillenne -- (hetken hiljaisuus). Maksatteko käteisellä vai tilisiirrolla?" Suomessa on tapauksia, jossa ennustajat ovat tienanneet satojatuhansia markkoja huijaamalla ihmisiä pelottelemalla vihaisilla hengillä ja jumalilla. Toki henkien rauhoitteleminen vaatii lisää rahaa. Minä ennustan AsiaRasian päättyvän tähän. Olin oikeassa.

Mastosalon kunta nimenä on täysin kirjoittajan päähänpinttymä, mutta kuitenkin itse tarina perustuu löyhästi todellisuuteen. Mastosalon kunta on vilahtanut mm. Kenraalin päiväkirja -sarjassa. "Voi lihamakkara-perunamuusilla sentään, kyllä tämä mun rilli on sitte hiano", tokaisee Martta ja ihastelee tyytyväisenä grillin logoa: "Mastosalon Rilli". Paikallinen Tyrnävän Sanomain toimittaja Asikainen on haistanut mehevän jutun ja saapuu punaisella Ladalla vastavihityn grillin pihaan. "Nimeni on Asikainen, toimittaja Asikainen. Täällä on ilmeisesti uusi yrittäjä. Saisinko tehdä teidän grillistänne mehevän kuivakan jutun, joka pursuaa positiivisuutta, elämäniloa ja ennen kaikkea huokuu isänmaallisuutta ja ylistää pyyteettömällä ja anteeksiantavalla tavallaan Mastosalon kuntaa?" Martikainen nyökkää ja niin naiset siirtyvät grillin sisätiloihin. "Tässä tämä nyt on. Tuossa on mahdollisuus nauttia vaikka mehevä Mastosalolainen. Kaiken ruuan teen tuolla takahuoneessa, jossa minulla onkin mikro käyttövalmiina. Ei muuta kuin Iso Nauta mikroon ja voila!" kertoo Martikainen grillistään. "Fantastista! Upeaa... minähän voisin maistaa vaikka tuota Pikku Nautaa ja... otanpa juomaksi keskikoisen... ei yhden Ison Utareen", selostaa Asikainen. "Voi, kultamuru, mutta kun minulla olisi tuolla mikrossa jo valmiina Grande Nauta ja tuossa pöydällä jo auringon lämmittämä Pikku Utare -juoma, enkä millään viitsisi ottaa tuolta pakkasesta uutta, viime viikolla pyöräyttämääni Pikku Nautaa. Että pannaanko Grande?" selittää Martikainen ja saakin Asikaiselta myöntävän vastauksen. Asikainen nautti Grande Naudan ja seuraavana torstaina

Jatko-osat ovat Amerikassa tv-tuotantoyhtiöiden suosiossa. Poliisiopisto-elokuvan jatko-osat osoittavat, että ohjaaja on tehnyt elokuvia vain omaksi huvikseen. Tästä huolimatta sukellamme jälleen unimaailman syövereihin - sama päähenkilö, eri uni. On hyinen pakkasaamu. Hytisen kirjaston ulkopuolella. "Ei oo auki viälä", tokaisee ohikulkeva naisvanhus. "Tiedän sen kyllä. Kiitos kuitenkin tiedosta!" vastaan imelästi tekopirteällä hymyllä. "Kyllähän minä sen tiedän, kun olen tässä kirjastossa töissä", mutisen itsekseni purren hampaita yhteen. "Huomenta, huomenta. Et kai ole täällä kauan odotellut?" kysyy kirjaston vs. johtaja ja avaa vihdoinkin kirjaston oven. "En, en. Justiinsa tulin", vastaan, vaikka olen kalissut oven takana reilut puolentuntia. Kello lyö 13. Käyn avaamassa kirjaston oven. "Mä tulin taas. Hehehee. Ai että mun täytyy päästä heti nettikoneelle. Hehhehee. Mitäs mun pitikään... onko Elmeri paikalla? Elmeri heti tänne tai mä vaikka syön sen. Hehhehhee. Hehhehhee. Hehhehhee", pälpättää seksikkäissä nahkahousuissa kiemurteleva keski-ikäinen Marjo. Naurunlahjat hänelle on ainakin suotu, ajattelen. "Haen Elmerin, pieni hetki", vastaan pimulle. "...ehhee. Hehhehhee." Päivä kuluu tavattoman hitaasti. Tiskille poikkeaa vain muutama lainaaja, mutta Marjon hilpeä nauru raikaa pitkin ilmastointiputkia kaikkialle kunnantalon syövereihin. "...ehhee! Hehhehhee! Hehhehhee! Hauskoja noi Beatlesit.... ehheeheh... hyviä kuvia niiden kotisivuilla... heehehhehhee!" jatkaa Marjo loputonta nauruaan. "Joo-o", vastaan tyhjentävästi. "Elmeri, tuuraisitko mua vähän aikaa. Mulla on kauhee hedikki", pyydän ja tottahan Elmeri

Kauneimmat joululaulut keräsi Kiikan kirkon väkeä täyteen. Joka vuosi ihmiset ovat yhtä halukkaita tulemaan laulamaan ja kuuntelemaan vanhoja ja uusia joululauluja. Tänä vuonna ajattelin mennä ajoissa paikalle, sillä muistan erään vuoden, jolloin ihmiset joutuivat seisomaan koska istumapaikat loppuivat. Ensimmäiset laulut kajahtivat ilmoille kello 19, mutta ihmiset saapuivat kirkkoon jo puoli seitsemäksi. Sisälle päästyäni sain käteeni vihkosen, jossa oli laulujen sanat. Hain itselleni paikan ja katselin keitä muita paikalle oli tullut. Vihdoin päästiin laulamisen makuun. Pienen alkujuonnon esitti ja laulujen järjestyksen kertoi Hannu Toivonen. Kiikan kirkkokuoro lauloi tilaisuuden aikana kaksi laulua ja yksinlaulua esitti Pekka Seppälä. Seppälän matala ääni kaikui komeasti kirkossa. Tilaisuutta elävöittivät muutamat pienet lapsukaiset, jotka välillä, silloin kun muut eivät laulaneet, esittivät omia sävellyksiään lauluista. Ennen viimeistä laulua kirkkoherra Jouni Pihlajamaa piti pienen hartauden. Tämä vuosi osoitti minulle jälleen sen, että yksi joulun ehdottomista, vakiintuvista tavoista, on kauneimpien joululaulujen laulaminen. Se tuo omalta osaltaan mielekkyyttä ja vaadittavaa rauhaa joulun keskelle.

Pienissä erikoisliikkeissä on yleensä mukava asioida. Tyypillisesti palvelu on hyvin henkilökohtaista ja ystävällistä. Pikkupuotien myyjät jopa lähtevät etsimään asiakkaan kanssa tavaraa hyllyjen sokkeloista. Ja henkilökunnan jopa tavoittaa. Tositteen saaminen voikin olla hankalampaa. Useammassa erikoisliikkeessä minulta on kysytty, haluanko kuitin. Totta hemmetissä haluan! En ymmärrä, miksi jonkun pitää sitä erikseen kysyä. Vastauksen saatuaan myyjä tyypillisesti penkoo laatikon uumenista kuittivihon. Parhaimmassa tapauksessa hän vielä kysäisee, mille nimelle tosite kirjoitetaan. Raapustelun päätteeksi myyjä yleensä niittaa kassakoneen sylkäisemän paperin kiinni täyttämäänsä lomakkeeseen. Ihan niin vaikeaa toimenpidettä en kuitenkaan olisi kaivannut. Minulle riittää se kassakoneen antama dokumentti. En tiedä, olenko pilkunviilaaja. Saatan olla. Kenties olen myös pykäläkettu. Siitä huolimatta haluan vielä seuraavallakin viikolla tietää, mitä olen ostanut ja etenkin, millä summalla.

Kun pieni, alle kouluikäinen, tulee luokse ja sanoo, ettei ole kiva mennä kerhoon, kun ne muut kiusaa, on hieman tyhmä olo. Pysähtyy oikein miettimään ja asia oikein sattuu, kun näkee toisen olevan tosissaan. Toisaalta käy sääliksi, eikä tiedä mitä sanoa, mutta toisaalta haluaisi jotenkin auttaa. Sitä tulee niin helposti ajateltua, että niin pienet eivät tiedä kiusaamisesta mitään. Ovat joka toinen päivä kaveria ja joka toinen päivä vihamiehiä. Toisaalta, miksen uskoisi pientä? Onko minulla itse asiassa jotain syytä olla uskomatta? Kiusaaminen, koulukiusaaminen on buumi. Ei sillä, etteikö se olisi todella vaikea ongelma, mutta helposti myös buumin puolelle kallistuva. Yhä helpommin kuulee, kuinka joku kertoo toisten kiusaavan ja hylkivän. Asioihin on puututtava heti, kun kiusaaminen huomataan, muttei välttämättä hyökkäämällä kiistapukareiden keskelle vaan aloittamalla jostain syvemmältä. Mielestäni yksi idea olisi opettaa nykyajan lasta puolustamaan itseään ja asettumaan kiusatun puolelle. Itsensä puolustaminen olisi ensimmäinen ja tärkeä askel kohti sopua, sillä kun osaa sanoa oman kantansa, tietää ainakin tehneensä jotain. Kiusaajat huomaavat, etteivät voikaan pompotella yhtä miten tahtovat ja saattavat lopettaa koko touhun. Jos näin ei kuitenkaan käy, sitten pitäisi alkaa henkilökohtainen välien selvittely. Tärkeintä on se, että asiaan puututaan tarpeeksi ajoissa. Ei odoteta koulun alkua vaan katsellaan jo kerhoissa ja tarhoissa mitä tapahtuu. Yhtä

Olin menossa keskiviikkona käymään Kiikan Haapaniemessä ja ajelin tavalliseen tapaan katsellen maisemia. Kun tulin kohtaan, jossa tiesin asvaltin päättyvän ja hiekkatien alkavan, en tiennytkään mikä minua odotti. Onneksi tiesin, että edessä olisi huonokuntoinen tie ja hidastin automaattisesti vauhtiani. Tielle oli hämmästyksekseni tuotu soraa. Hämmästykseni johtui siitä, ettei Haapaniemen tie ole yksi niistä teistä, joita korjataan usein. Kuitenkin soraa nyt oli tiellä ja sitä oli paljon. Vaaralliseksi ajamisen teki se, että vaikka kuinka hiljaa ajoi ja mihin tahansa rattia käänsi, auto tuntui itse tietävän parhaiten minne mennään. Renkaat ja sora eivät tulleet toimeen lainkaan. Asiani pointti varmaankin selviää kun sanon, että ennen asvaltin loppumista olisi ollut hyödyllistä laittaa kyltti: "Varo tietä. Uutta soraa". Tunnustan: tuttu tie, oma ajotapa. Mutta tiedän, että kaikille tie ei ole tuttu ja moni leikkii rallikuskia kyseisellä tiellä. Ei kannata kuunnella Rauli Badding Somerjokea, joka laulaa: "Hän on sorateiden virtuoosi ja lentää matalaan, jalka tuuppaa kiinni kaasuun". Ei todellakaan. Vaan kannattaa laulaa mielessään Baddingia uuteen uskoon: "Hän on sorateiden virtuoosi ja ajaa ojaan vaan...". Siis, hyvät ystävät, jos satutte eksymään Haapaniemen tielle, varokaa.

Sadeilmoista eivät kärsi ainoastaan kesälomalaiset, vaan myös kaikki kasvit ja etenkin marjat, joista ensimmäisenä mieleeni tulevat mansikat. Ajattelin viime lauantaina käydä torilta ostamassa mansikoita pakastamista varten, mutta ostinkin vain rasiallisen. Sanoin myyjälle maksaessani, että tulen myöhemmin ostamaan enemmän. Myyjä kuitenkin vastasi, ettei kannata jättää mansikan ostamista liian myöhäiseen, sillä vesisade vie marjat mennessään. Mansikoista tulee vetisiä, eivätkä ne säily. Nyt elelen toiveikkaana, että saan ostettua marjoja pakkaseen vielä loppuviikosta. Mikä onkaan parempaa keskellä kylmiä talvipakkasia kuin pakastettu mansikka, sillä se tuo ihmeellisellä tavalla kesän ihanuuden mieleen.

Kipu, kolotus, flunssa, mahatauti ja yleinen tauti. Silkkaa nykypäivää. Missään et voi välttyä vaaralta saada liikkeellä oleva tauti. Oli se sitten kuinka vähäinen tahansa. Ja vaikkei tauti edes tartu, niin riittää kun kuulee, että sitä on liikkeellä ja jo on paha olo. "Mahtaakohan mulla olla nyt se tauti, joka täällä pyörii?" kysyy joku ja vastaukseksi voi heittää, että "varmasti. Mut jollei se ole juuri kyseinen tauti, niin voihan se olla joku muu liikkeellä oleva, tai sitten juuri sinä voit aloittaa aivan uuden taudin tartuttamisen". Epätietoinen kysyy, että miksi juuri lomalla pitää olla kipeänä. Mistä se tauti tietää iskeä juuri silloin, kun työrupeama hellittää ja alkaa ansaittu loma. Loma sängynpohjalla. Ja vielä auringonpaisteella (tosin sitä pelkoa ei taida tänä kesänä olla). Pelkkä tautiepidemiasta kirjoittaminen saa pään pyörälle ja mahan sekaisin. Taistelu böböjä vastaa alkaa, tunnuslauseena: "Tuu tänne vaan! Tartu jos uskallat! Ja sitten tiedät todellakin tarttuneesi!"

Lukiessani lehdestä uusien ylioppilaiden nimiä, muistelin samalla, miten viime vuonna olin itse samassa tilanteessa. Nimeni luki lehdessä ja olin onnellinen. Jälleen oli yksi etappi suoritettu ja uudet haasteet näkyivät jo horisontissa. Ennen kuin tulevaisuus läheni, oli kuitenkin järjestettävä ylioppilasjuhlat, lähetettävä kutsut, mietittävä tarjoilut, mietittävä puku, jonka sitten laittaisi päälleen sinä suurena päivänä. Kaikki tuo oli tehtävä ja aikaa ei oltu suotu ainakaan liikaa. Ja tuntui, että muut stressasivat tulevasta päivästä paljon enemmän kuin minä itse. Siis jälleen. Samanlainen stressitilannehan oli, kun kirjoitukset alkoivat. Kuitenkin kaikki meni lopulta hyvin. Päivä ei ollut mikään aurinkoisin, mutta juhlahumu vei mennessään. Päivästä tuli yksi ikimuistoisimmista, jota muistellaan vieläkin. Muutama hyvä neuvo: Ota päivästä kaikki irti, sillä sinä olet tehtäväsi suorittanut ja ansaitset juhlat. Jos joku stressaa meneekö kaikki hyvin, anna stressata, mutta älä itse ota mitään paniikkia. Juhli aamusta seuraavaan aamuun, ja kunnolla. Kuitenkin niin, että muistat vielä jotain tulevaisuudessakin päivästä. Onnea kaikille uusille ylioppilaille!

Mikä ihme on PoKéMoN- villitys nyt on menossa? Aivan sama minne päänsä kääntää, kun aina on silmissä lapsi, jonka kädessä on pienoinen nippu kortteja tai kansio kainalossa. Lapset huutelevat toisilleen: "Hei onk's sulla vaihtaa jotain hienoo Pokémon korttia?" Toisilla on muutama hassu kortti, mutta toiset ovat saaneet jo kokoon lähes 150. Samanlainen haloo kuin taannoin nousi jääkiekkokorteista. Yritin tiedustella mitä järkeä on esimerkiksi Pokémon TV-sarjassa. Vastaukseksi sain kommentin: "No ootko sä kattellut sitä sarjaa ennen? Se pitää kattella alusta asti, jotta ymmärtää sarjasta jotain." Ahaa, mietin ja päätin, etten yritäkään esittää yhtään viisaalta kuulostavaa jatkokysymystä. Ehkä Pokémon on vain juuri SE. Siis se asia, joka on nyt kova sana. Kun aikaa kuluu muutama hassu kuukausi, on toinen ääni kellossa. Enää ei kiinnosta Pokémon tippaakaan. Elokuva, joka on parhaillaan tulossa, ei saa enää paljoakaan huomiota ja korttien, jotka loppuvat kaupasta heti esille asettelun jälkeen, hinnat putoavat 15 markasta alas. Enää ei tarvitse äitien nähdä kauppareissuista painajaisia. Ja taitaapa käydä jopa niin, että sellainen, joka vielä kehtaa tunnustaa omistavansa Pokémon-kortteja, leimataan omituiseksi ja lapselliseksi.

Mitä on salibandy? Kaksi joukkuetta pelaa vastakkain ja kentällä on kerrallaan viisi pelaajaa. Kaksi puolustajaa ja kolme hyökkääjää. Eikä pidä tietystikään unohtaa joukkueen kuudetta kenttäpelaajaa eli maalivahtia. Jokaisella pelaajalla, paitsi maalivahdilla, on maila. Mailoilla yritetään saada pieni valkoinen ja reikäinen pallo vastustajan maaliin. On monta mahdollisuutta harrastaa salibandyä. Voit olla joko aloittelija, harrastaja tai ammattilainen. On kivaa vain höntsäillä kentällä, ilman kilpailua ja kovaa harjoittelua. Toisaalta olen sitä mieltä, että harjoittelussa ja kilpailussakin on omat kiehtovat puolensa. Saa hyvän kunnon ja oppii paljon taktisia kuvioita. Salibandy on joukkuelaji, joten ihan kaikille se ei sovellu. Tärkein asia, jonka pohjalle saa luotua hyvän joukkueen on joukkuelaisten hyvä yhteishenki. Kun se on kunnossa saadaan harjoituksista ja peleistä aikaan kunnolliset. Itse olen pelannut 3 vuotta salibandymaalivahtina. Olen tullut siihen tulokseen, että harrastuksesta täytyy pitää todella paljon, jotta sitä jaksaa aina vaan jatkaa. On päiviä, jolloin ei mikään luista, mutta suurimmaksi osaksi harjoitukset ja pelit menevät hyvin.

Olen aina ihmetellyt, että mikä viehätys on lähteä viikonloppuna ryyppäämään. Koulussa (yläasteella ja lukiossa) puhutaan aina alkuviikosta kuinka viikonloppu meni. Mitään ei muisteta tapahtuneesta, mutta ihanaa oli. Sitten kun koittaa armas keskiviikko niin aletaan suunnittelemaan tulevaa viikonloppua. Kuinka paljon juodaan ja minne mennään. Samaan aikaan valitetaan rahan puutetta. Kun ei ole rahaa maksaa jotain maksuja. Kuitenkin varallisuus antaa myöden kun puhutaan kaljan, siiderin tai väkevämpien viinojen ostosta. Etenkin, jos ei edes aio ostaa itselleen kaupasta mitään juotavaa, vaan aikoo ostaa juhlimispaikasta, on rahan kuluminen aivan älytöntä. Lasillisesta siideriä saa maksaa noin 20 markkaa ja kun niitä ottaa monta, summa kasvaa tasaiseen tahtiin. Itse sitä ei huomaa vasta kun seuraavan kerran katsoo rahapussiinsa tai tilinsä saldoa. Juhliminen ei ole kiellettyä, muttei aina tarvitse olla "konttauskunnossa". Sitä voi nauttia ja olla niin että muistaa tulevina päivinä mitä on tehnyt.

Työvoimatoimistossa käyntiä varten tarvitsee varata paljon aikaa. Kun saa asiansa selitettyä vastaanottovirkailijalle, niin että hänkin sen ymmärtää, täytyy ottaa vuoronumero ja mennä odottelemaan vuoroaan. Katsottuaan kelloaan huomaakin tulleensa juuri pahimpaan aikaan. Asiakkaita on paljon ja suurin osa työntekijöistä on ruokatunnilla. No, onneksi aikaansa voi kuluttaa lukemalla koulutus- ja työlehtiä ja katselemalla televisiota, jota ei tulisi muuten katseltuakaan. Virkailijoiden ruokatunti on ohi ja pääsee lopulta asiaan. Sitä ajattelee menevänsä kysymään hyvin yksinkertaista asiaa, mutta toisin käy. Virkailija antaa paljon papereita, joita saa täyttää ja miettiä, että mitä mihinkin kohtaan vastaa. Jos ymmärtää väärin jonkun kohdan ja palauttaa lapun, saa olla aivan varma, että lapun joutuu täyttämään uudelleen joko heti tai sitten kun se tulee postissa kotiin. Jäljellä vierailusta työvoimatoimistossa on monta uutta kysymystä. Päällimmäisenä ehkä se, että miten kaikesta yksinkertaisesta saa tehtyä niin vaikeaa.

Ihmisen elämänkaari on verrattain lyhyt. Siitä huolimatta tavallinen Suomen kansalainen luovuttaa elinaikanansa tietoisesti tai tietämättään tietoja itsestään mitä omituisimmilla kyselyillä, mitä erikoisemmille yrityksille. Tieto on valtaa, mutta missä kulkee yksityisyyden raja? Jukka Ruukki kertoo Tiede 2000 (1/97) -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa, miten ihmisistä kerätään taustatietoja yhä enemmän ja enemmän. Se on nykyaikaa. Valitettavasti tietojen luovuttamiselta ei voi välttyä. Turvakameroita on yhä useammissa kaupoissa ja jopa kaduilla. Niiden kuvanlaatu on parantunut vuosien saatossa paljon. Zoomaus-toiminnolla selviää hämärämmänkin henkilön naamavärkki. Iso veli valvoo. Kameran objektia ei ainoastaan säätele tietokone, myös toimittajat seikkailevat kameransa kanssa ympäri Suomea. Heidän linssissään ovat julkkikset. Aimo Massinen kertoo kolumnissaan (TS 6.9.1997), miten ihmiseltä riistetään koko elämä vain siksi, että media haluaa saada lisää valtaa ja siinä ohessa tehdä rahaa. Toimittajat, joita paparazzeiksi kutsutaan, mielletään monesti häiriköiksi ja tungettelijoiksi. Niitähän he oikeastaan ovatkin. Välillä joku julkkiksista menettää hermonsa jatkuvasti heidän takanaan läähättäviin toimittajiin ja uhkaavat lähettää heidän peräänsä ammattitappajat. Paha virhe, sillä mistäpä toimittaja saa mehevämmän jutun, kuin riitaa haastavasta ja uhkailevasta julkkiksesta. Paljon julkisuutta saanut prinsessa Dianan kuolema kohahdutti maailmaa. Massinen sanoo Dianan olevan vain median synnyttämä tuote. Niinpä. Dianahan sai julkisuutta ihmissuhdevaikeuksiensa valossa. Otollinen kohde toimittajille. Ihmissuhdedraama myy. Artikkelissaan Jukka Ruukki paljastaa, että tietoja kerääviä rekistereitä on

Kokeilin ensimmäistä kertaa Postin ja yrityksien tarjoamaa kätevää tilatun tuotteen kotiinkuljetusta. Kaikki ei sujunut aivan odotusten mukaan. Tilaamani tuote saapui sovitusti kahden päivän toimitusajalla. Maanantaina puoli kahdeksan maissa soi puhelin. "Täällä olis tämmönen televisio Mika Hyssille. Tuomme sen puoli yhdeksältä." No, ensinnäkin paketissa oli tietokoneen näyttö - joka on aika kaukana televisiosta. Ja paketti saapui kotiovelle vain tunnin myöhässä sovitusta ajankohdasta. Nainen ojensi jo pakettia. "Tässä taitaa olla lasku sisällä, kun tätä lappua ei ole täytetty." Väärin. Paketti oli määrä maksaa heti. "Emmää tätä sitten voi sulle antaa. Tässä on jotain näitä uusia juttuja. En mä tiiä. Mä vien tän nyt Äetsän Postiin, hae sieltä sitten." Hieman pettyneenä saamaani palveluun lähdin kohti Postia. Paikan päällä selvisi, että naisen olisi pitänyt täyttää vain tilille panokortti, joka kuuluu normaalitoimenpiteisiin. Joka tapauksessa sain paketin, mutta palvelusta jäi huono maku. Miksei täti osannut täyttää paperia, vaikka olisi pitänyt. Surkea Posti! Toivottavasti muilla ei ole yhtä huonoja kokemuksia.

Se oli tiistainen iltapäivä. Kello taisi olla puoli neljän seutuun. Niin, ja minä olen toimistovirkailija H. Ykä Missi. Hymis kavereiden kesken. Jeps. Niin. Tuota. Joo. Aivan. Eli sanellessani äksyilevälle tietokoneelle edellispäivän Tyrkkyä - kun ei muutakaan mukavampaa tekemistä löytynyt - yksi hento rouvahenkilö toi muutaman uuden lehden. Hänen kuvottavuutensa jälkeen sisään astui Martti Melomies, joka niinikään kasasi viime vuoden Aluevitsit samaan pinkkaan. Seuraavaksi saapui K-Kaupan täti, H. Aamu, Ulla Uistin... Selatessani saamaani pinkkaa, huomasin jonkun unohtaneen niittaajansa. "Oh my God!", kiljaisin. "Se, joka tämän unohti, on tuhoon tuomittu. Eihän ilman niittaajaa selviä päivääkään." Yritin miettiä kelle naittaja kuului. Niittaajan pohjassa nimi lukisi, mutta niittaajasuoja esti minua. Voisin itse menettää rikkeestäni oman niittaajan. Soitin jokaiselle toimistossa käyneelle. Se ei kuulunut kenellekään. Outoa. Ellei... Hetken mielijohteesta vilkaisin pohjaan. Menköön niittaaja. Yllätys. No niinpä tietenkin. Oma niittaaja kullan kallis. Omani oli ollut sairaana muutaman päivää ja näytti nyt aivan terveeltä - niin terveeltä, että en olisi ikinä tunnistanut sitä. Paitsi rikkomalla niittaajasuojan. Lainkuuliaisena ihmisenä ilmoitin niittaajavastaavalle teostani. Menetin niittaajani. Julmaa.

Päivittäistä elämäämme helpottamaan on keksitty auto, tietokone ja kodinkoneet. Nykyään ei tarvitse kävellä töihin, käydä pankissa eikä liioin vaivata taikinaa käsivoimin. Liikunnasta on tullut ilmiö, jota vältellään ja vihataan. Onhan hyvin inhottavaa juosta kesäkuumalla, turhauttavan hien katkun ärsyttäessä silmiä ja hengitysteitä. Kyösti Jäppinen kertoo kärkevästi artikkelissaan Koulu tuottaa pehmopoikia puolustusvoimiin (Sotilasaikakauslehti 9/1997), miten yhteiskuntamme on rappeutumassa. Perusongelmana hän mainitsee vanhempien välinpitämättömyyden lapsensa liikkumisesta ja hyvinvoinnista. Nykyajan vanhemmat eivät opeta lapsillensa terveitä elämäntapoja, eivätkä kehota lapsia liikkumaan - päinvastoin. Vanhemmat hemmottelevat ja tekevät kaiken lastensa puolesta. Olo on kuin parhaammalla naistenmiehellä, jonka ympärillä hyörii koko ajan palveluja tarjoavia. Lapsista välitetään ja pidetään, mutta he eivät saa tehdä mitään. Aivan kuin vanhemmat eläisivät lapsuutensa uudelleen ja yrittäisivät korjata menneisyyden haavoja. Pieni lapsi haluaa leikkiä eikä malta pysyä hetkeäkään paikallaan. Lapsen varttuessa liikunta jää vähemmälle. Silloin vanhempien olisi aika näyttää lapselle oikea suunta. Patistaa liikkumaan. Kertoa liikkumisen tärkeydestä. Harrastaa liikuntaa ja näyttää lapselle, miten hyvältä tuntuu liikkua. Mutta ei, kuvioon astuu mukaan koulu. Laitos, jossa vartutaan aikuiseksi. Laitos, jonne pääsee ilmaiseksi linja-autoilla ja takseilla. Vanhemmat eivät patista liikkumaan vaan opiskelemaan. Nykyään opiskeleminenkin on liikuntaa tärkeämpää, vaikka vain terveet elämäntavat auttavat ihmistä jaksamaan elämän karikkoisessa valtakunnassa. Vaikka opiskelisi äidinkielen opettajaksi, siitä ei saa kaikkea

Kevät hönkii jo talven niskaan. Johan tätä kylmyyttä on kestetty. Mieleen pulpahtaa viime kevään ja kesän tapahtumat. Messut, markkinat ja muut tempaukset kutkuttavat. On aika herätä horroksesta ja suunnitella kesän tapahtumakalenteri. Muistan jäätelökesän... Äetsän messut järjestetään toukokuun 22. - 23. toukokuuta. Internetissä tapahtumaa mainostetaan "paikkakunnan suurimmaksi yleisötapahtumaksi". Ohjelmiston suunnittelussa on menty äetsäläiseen tapaan reippaasti riman alta. Iänikuiset muotinäytökset ja pomppulinnat tuskin pitävät messutunnelmaa yllä. Onneksi paikalle on sentään saatu raahattua laulaja Anna Eriksson bändeineen. Messuhumua ylläpitämään paikalla tulee olemaan olutteltta, joka varmasti kerää messujen suurimman voittosaaliin ja kävijäennätyksen. Kakarakestit...

Runebergin päivän kunniaksi koiran ulkoiluttajat juhlivat oikein kunnolla. Aivan jalkakäytävien reunoilla tai ojan penkoilla näkyi inhottavia torttuja. Joistakin kasoista voisi käyttää pikemminkin nimitystä lörtsy tai käsin vaivattu taikina. Valitettavasti hilpeä torttuvaljakko koristaa Äetsän kunnan ah muuten niin komeaa maisemaa. Koiran jätökset ovat normaali näky niin Äetsässä kuin muissakin kunnissa ja kaupungeissa. Ojissa lymyilevät, kärpästen rakastamat läjät vielä ymmärtää, mutta jalkakäytävälle tussahtanut mätitahna ei hymyilytä. Arvoisat lemmikkien omistajat! On sekä teille että muille jalkakäytävien käyttäjille mieluisampaa, kun siistisitte eläimenne jätökset vaikka ojaan tai roskikseen. Ei oikein innosta kulkea torttujen keskellä. Ja mitäpä pikkuruiset lapset tekevät kasoille? Luulevat tietysti valtavaksi, äidin tekemäksi taikina-kasaksi. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku...