Lauantai 12.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kunnan kuratalkoot

Rasia

Äetsän kunnan talous on kuralla. Lainehdimme päättäväisesti kohti kunnan hiljaiseloa ja pian anomme vieruskaupungin johdolta apua tai kenties Äetsän liittämistä osaksi kaupunkia. Kuntalaiset seuraavat hölmistyneenä tapahtumia.

Äetsän kunnan päättäjien olisi jo aika ryhdistäytyä. Järkeviä säästöjä täytyy tehdä, sillä asukkaiden muuttoliikenne Äetsästä kaupunkeihin jatkuu tasaisena. Tulot vähenevät. Kesän ajaksi siirrettyjen säästötoimenpiteiden päättäminen jatkunee syksyllä tutulla kylläpäs-eipäs tyylillä. Päätöksissä esiin ponnistava Kiikka-Keikyä -eripura alkaa ulkopuolisesta näyttää lapselliselta aikuisten miesten ja naisten valtataistolta.

Äetsäläisten palvelutarjonta on muihin samankokoisiin kuntiin verrattuna huippuluokkaa. Monessakaan kunnassa ei ole kahta uimahallia eikä kolmea päätoimista kirjastoa ja kahta kyläkirjastoa. Samoista palveluista on ylitarjontaa ja tästä tulisi päästä pikimmiten eroon.

Toisen uimahallin sulkeminen kuulostaa radikaalilta, mutta säästöjä on saatava. Keikyän uimahalli on lähellä Pehulan keskustaa, mutta Kiikan uimahallissa käyvät vammalalaiset.

Kirjastojen ja koulujen sulkemistakin tulisi harkita. Keikyän kirjaston kirjastonhoitaja jää ensi vuoden alussa eläkkeelle, eikä virkaa todennäköisesti täytetä. Säästöä kertyy noin 140 000 markkaa. Kirjaston sulkeminen ei ole perusteltua, sillä tyhjä kiinteistö on kunnan omistuksessa ja aiheuttaa kuitenkin ylläpitokuluja.

Päättäjät, nyt on aika tehdä päätöksiä. Samat asiat ovat olleet pöydällä liian kauan.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: