"Yhtenä aamuna, heräämme onnettomuuspaikalta", hyräili yrittäjä Pekka Yli-Kieppi radiosta kuullutta hittikipaletta mielessään. Ulkona aurinko loi häikäisevän valonsa talvisen sunnuntai-iltapäivän lumiseen maisemaan. Yli-Kieppi oli vaihteeksi melko hyvällä tuulella. Viikon viimeisenä päivänä hän useimmiten kuitenkin tunsi sanoinkuvaamattoman suurta ärsyttävyyden tunnetta. Oikeastaan Yli-Kieppi vihasi koko viikonloppua. Hän tunsi perjantaista sunnuntaihin itsensä hyvin turhautuneeksi. Yrittäjä aisti itsessään vanhan nalkuttavan tuplakiekon, joka soi venyvällä äänellä vanhoja iskelmiä. Yhtä tuskaisesti kuin kirskuva vinyyli. Ai mitä? Ei hän oikein tiennyt itsekään.
Pekka Yli-Kiepin toivottomat tunteet johtuivat hänen ystäväpiiristään. Parhaat kaverit olivat tarkoituksellisesti syrjäyttäneet hänet. Tuttavat ottivat Yli-Kieppiin yhteyttä vain tarvitessaan häntä. Hänestä haluttiin imeä kaikki hyöty irti. Erittäin outoa oli, että työ tehtiin vielä perin läpinäkyvästi. "Tunnenkohan vain todellisia idiootteja?" Pekka kyseli itsekseen.
Erityisen suivaantunut ja loukkaantunut Yli-Kieppi oli hänen 50-vuotispäivänsä kohtalosta. Moni tuttava oli ennen merkkipaalua pukannut yrittäjää olalle ja tokaissut: "No niin, Pekka. 50-vuotispäivänäsi pidetään oikein kunnon pirskeet." Yli-Kieppi oli lausahduksista innoissaan. "Todella mukavaa, että ystävät näin yllättävät." Totuus oli kuitenkin lupauksia karumpi. Yli-Kiepin 50-vuotispäivänä kaikki tuttavat olivat mystisesti hävinneet. Pirskeet olivat pystyssä. Yli-Kieppi ei ollut kutsulistalla.
Yrittäjän 50-vuotispäivästä alkoi katkeruuden kierre. Ystävät eivät enää kutsuneet Yli-Kieppiä minnekään. Pekka tunsi olonsa vaivautuneeksi, sulkeutui ja erakoitui hiljalleen. Hän ei halunnut tunkeutua kenenkään seuraan väkisin. Yli-Kieppi oppi olemaan yksin. Sosiaaliselle sielulle se oli vaikeaa. Erityisesti silloin, kun ystävät tulivat teennäisesti hehkuttamaan omaa olemistaan ja rientojaan. Silloin Yli-Kiepin sisällä riehui. Harvemmin hän näytti kiukkuaan ulospäin. Sen sijaan hän tyytyi pingottamaan suunsa vaivautuneeseen hymyyn. Tuli nousuja ja laskuja. Heikkoina hetkinä Yli-Kiepin hyvin tuntevat ihmiset havaitsivat hänessä tapahtuneen muutoksen. Aikaa myöten he kuitenkin kyllästyivät auttamaan yrittäjää ja sulkivat silmänsä.
Onneksi Yli-Kiepin arkeen oli kuitenkin suotu yksi piristävä tekijä. Ainoa todellinen ystävä. Luottohenkilö, luotettava ja rehellinen yksilö. Aito ihminen, joka osasi pitää sisäpiirin tiedot siellä, missä ne kuuluukin pitää. Henkilö, joka oli huumorintajuinen ja hauska. Tekijä, joka ei koskaan ollut pettänyt Yli-Kieppiä. Lepattavista huulistakin yrittäjällä oli kokemusta. Liikaakin. Juorut lähes pilasivat hänen elämänsä jokunen vuosikymmen sitten. Perättömät puheet, jotka olivat lähtöisin syvältä maan uumenista.
Luottoyksilön kanssa Yli-Kieppi oli useasti parantanut maailmaa ja vaihtanut ajatuksia. "Ystävät pysyvät, tuttavat tulevat ja menevät. Aika peilaa ihmisten puolet. Myös varjoisat", Yli-Kieppi pohti asetellessaan elämänsä faktoja järjestykseen.
