Samalla kun Kekälesaaren johtaja Heräte on julistanut neiti Sieppisen etsinnät alkaneeksi, matkaa Fiske ja Sieppinen kohti Fisurantaa.

Neiti Sieppinen seisoo tukevasti veneessä ja ohjaa paattia määrätietoisesti. Välillä Sieppinen kurvailee pitkin vesireittiä kuin alati muuttuvat pörssikurssit konsanaan. "Aika hyvin vasta-alkajaksi", pohtii Fiske ääneen. Neiti Sieppinen hymähtää.

Järven keskellä melskaava vene ei ole mitään verrattuna Kekälesaaren sekamelskaan. Johtaja Heräte on kutsunut kaikki saaren asukkaat kommuunitalon edustalle. Myös artisti Reijo Hoo on hätyytetty paikalle. "Pyydän hiljaisuutta. Hyvät naiset ja herrat, hyvä Reijo Hoo", aloittaa johtaja Heräte. "Elämme nyt vaikeita aikoja. Rahastonhoitajan virkaan valittu naisiin menevä fisurantalainen epäonnistui tehtävässään, eikä uutta kasvoa ole saatu pallille. Tänään aamulla minä ja kommuunitalon työnjohtaja Gabermann huomasimme, että monivuotinen tai oikeammin ikuinen sihteerimme neiti Sieppinen on kadonnut mystisesti kesken työpäivän. Meillä on vahva epäilys, että tämä fisurantalainen on kidnapannut kommuunimme jäsenen. Siis miehet: lähtekäämme hakemaan takaisin se, mikä meille kuuluu!" lietsoo johtaja Heräte. Kommuunin herrasmiehet riisuvat pikkutakkinsa ja lähtevät soutaen kohti fisurantaa.

Neiti Sieppisen ohjaama moottorivene alkaa yskiä. "Ei voi olla totta. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?" ihmettelee neiti Sieppinen samalla kun vene hyytyy täysin. "Selvähän tuo, bensatankki on aivan tyhjä", virnistelee Fiske. "Eiköhän uida rantaan. Tästä ei ole enää kovin pitkä matka", selittää Fiske mutta Sieppinen ei jätä paattiansa. "Jää sitten tänne, minä menen uimalla", sanoo Fiske ja hyppää jorpakkoon.