Potilaiden toipumisajat vaihtelevat voimakkaasti eri sairaaloissa. Kuopion yliopiston, Efektia Oy:n ja Kansaneläkelaitoksen terveysturvan tutkimus- ja kehittämishankkeen mukaan potilaiden nopeaan tai hitaaseen toipumiseen vaikuttaa hoidon laadun lisäksi se, kuinka alueellinen hoidon jatkuvuus on taattu. Sairaaloiden ja kaupunkien välillä on hankkeen mukaan niin suuria eroja toipumisajoissa, että ne eivät voi johtua pelkästään potilaiden erilaisista ominaisuuksista ja kohtaloista hoidon jälkeen.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Hernesniemi: Vuokramarkkinoilla Suomi on jakautunut kahtia