Joutsenten reitti ry:n pikkujoulua vietetään ensi viikon maanantaina Simontilalla Mouhijärvellä. Samana päivänä yhdistys järjestää tilalla tiedotustilaisuuden, jossa peilataan kuluvan EU-kauden ensimmäistä kolmannesta. Tilaisuudessa pohditaan, onko maaseutu tänä aikana kehittynyt Joutsenten reitillä ja miten loppukaudesta saadaan puristettua kaikki mehut. Tilannekatsauksen esittää Joutsenten reitti ry:n toiminnanjohtaja Petri Rinne. Kysymyksiin vastaa myös yhdistyksen hallitus.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Pirkanmaan liitto: Tieverkon kunnon huononeminen on pysäytettävä
Edellinen:
Nuori mies puukotettiin Vammalassa