Kansalaisten päivittäisen liikkumisen sujuminen ja elinkeinoelämän edellytysten tukeminen on varmistettava maakunnan tieverkon kehittämisessä, painottaa Pirkanmaan liiton maakuntahallitus. Liitto antoi Hämeen tiepiirille lausunnon tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmaluonnoksesta. Pirkanmaan liiton mukaan tieverkon kunnon huononeminen on pysäytettävä ja pääteiden lisäksi pitkien, poikittaisten seutuyhteyksien sekä kunta- ja kyläkeskusten välisten yhteyksien toimivuus on varmistettava.
Maakuntahallitus totesi myös, että Punkalaitumen kunta siirtyy Pirkanmaan maakuntaan vuoden 2005 alusta lukien. Punkalaitumen suuntautuminen Pirkanmaalle tulee tästä ratkaisusta johtuen kasvamaan. Niinpä onkin selvitettävä, mitkä ovat ohjelmakaudelle sijoitettavissa olevat, Punkalaitumen Pirkanmaalle suuntautuvan yhteysverkon parantamis- ja ylläpitohanketarpeet.