Vammalalaissyntyinen graafikko ja kirjailija Mauri Kunnas on jälleen saanut tunnustusta ansiokkaasta työstään. Nyt Kunnakselle myönnettiin Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto ansioistaan kuvakirjantekijänä ja piirtäjänä.
Pian 30 vuotta kestäneen uransa aikana Mauri Kunnas on luonut oman taidokkaan ja riemastuttavan tyylinsä. Vuonna 1950 syntynyt kirjailija aloitti uransa poliittisena pilapiirtäjänä. Sarjakuvamainen tyyli ja humoristinen ote ovat näkyneet hänen lastenkirjakuvituksissaan alusta alkaen. Adjektiivi "kunnasmainen" tarkoittaakin iloista, sympaattista ja hullunkurista. Kuvamaailmasta ja kuvitustyylistä puhuttaessa "kunnasmaisella" tarkoitetaan myös värikkyyttä, toiminnan ja tapahtumien vauhtia sekä yksityiskohtien tuhlailevaa runsautta.
Harva taiteilija on pystynyt ottamaan yhtä luontevasti harteilleen sekä humoristin että kansanvalistajan viitan kuin Mauri Kunnas. Olipa aihe sitten entisaikojen elämä Suomessa, avaruus tai sanomalehden teko, on tiedon omaksuminen Kunnaksen kirjoista silkkaa iloa.
Linkkivinkki
+ www.maurikunnas.net | Mauri Kunnaksen kotisivut