Torstai 13.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Ikääntyneet käyttävät eniten vammaispalveluja

Uutiset

Kuntien järjestämiä vammaispalveluja käyttää vuosittain noin 90 000 suomalaista. Vammaispalvelujen piirissä on noin 1,7 prosenttia suomalaisista. Vammaispalvelujen asiakkaista lähes kaksi kolmannesta on yli 65-vuotiaita.

Kuntaliitto selvitti yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa kuntien vammaispalvelujen asiakasmäärää ja kustannuksia sekä kuntien käsityksiä vammaispalvelulain toiminnasta ja kehittämistarpeista. Selvitys tehtiin syksyllä 2002. Kaikille kunnille osoitetun kyselyn vastausprosentti oli 70 %.

Kuntien vammaispalvelujen asiakasmäärä ja kustannukset ovat kasvaneet nopeasti 1990-luvulla. Vuonna 1993 vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien kokonaiskustannukset olivat noin 92 miljoonaa euroa ja vuonna 2001 noin 164 miljoonaa euroa. Kuljetuspalveluja ja henkilökohtaista avustajaa käyttävien asiakkaiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut 1990-luvun alkuun verrattuna.

Kuntien kokemukset vammaispalvelulain soveltamisesta ovat pääasiassa myönteisiä. Kunnat katsovat lain turvaavan varsinkin vaikeavammaisten tarvitsemat palvelut. Ongelmallisena kunnat pitivät lain tulkinnanvaraisuutta, erityisesti vaikeavammaisuuden pulmallista määrittelyä. Iän myötä ilmenevän toimintarajoitteisuuden erottaminen vaikeavammaisuudesta koetaan hankalaksi.

Kuntia huolestuttaa myös määrärahojen riittävyys. Vammaispalvelujen asiakasmäärät ja määrärahojen tarve ovat kasvaneet koko 1990-luvun ajan. Kunnat pelkäävät, että kustannukset nousevat hallitsemattomiksi. Kunnat arvioivat kustannusten ja asiakasmäärien nousemisen johtuvan myös siitä, että yhteiskunnan yleisissä palveluissa olevat puutteet näkyvät vammaisille tarkoitettujen erityispalvelujen kysyntänä.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: