Länsitiellä Äetsän Kiikassa murtauduttiin viime keskiviikon vastaisena yönä Ford Sierra -merkkiseen henkilöautoon. Vorojen mukaan lähti muun muassa cd-levyjä. Samalla pysäköintialueella on yritetty tunkeutua myös punaiseen Opel Kadett -henkilöautoon. Lisäksi samaisena yönä anastettiin Vammalan Seudun Osuuspankin Kiikan konttorin lipputangosta Osuuspankin lippu.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Vesilahden risteyksessä ketjukolari
Edellinen:
Kuntaliitto: Kaikille kouluasteille saatava päteviä opettajia