Tiistai 11.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Alkoholin kulutuksen kasvu jatkuu

Uutiset

Suomalaisten alkoholin kulutuksen kasvu jatkuu lähivuosina. Erikoistutkija Esa Österberg Stakesista arvioi, että vuonna 2005 alkoholia juodaan 10,5-11,5 litraa asukasta kohti, kun määrä on nyt 9,3 litraa.

Österberg luettelee kolme eri seikkaa, joilla voidaan perustella kulutuksen kasvua. Ensiksikään Suomeen ei ole odotettavissa syvää lamaa, joten voidaan olettaa, että kulutus lisääntyy taloudellisen kasvun vuoksi. Toiseksi Virosta tulee EU:n jäsen, mikä poistaa alkoholin tuontikiintiöt. Kolmanneksi Suomeen on tulossa roimat alkoholin veronalennukset.

Toinen mahdollisuus on, että juomatavat muuttuvat vähemmän haitalliseen ja vähemmän humalakeskeiseen suuntaan esimerkiksi niin, että viinin ateriajuominen korvaisi humalakulutusta. Tähän mennessä viinin ateriajuominen onkin lisääntynyt Suomessa melko paljon. Kuitenkin samanaikaisesti myös humalakulutus on ollut lisääntymään päin. Uudet juomatavat ovat siis pääasiassa tulleet entisten lisäksi eivätkä niiden tilalle. Niin kauan kuin tämä kehitys jatkuu, ei haittojen kasvu voi jäädä kovin kauas kulutuksen kasvusta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: