Tiistai 18.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kulkuväylien kunnossapitäjä vastaa liukastumisista

Uutiset

Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito kuuluu kaupungille ja jalkakäytävät kussakin kohdassa olevalle tontin omistajalle, selvittää Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto SVK. Piha-alueilla tavanomaisista kulkuväylistä ja pysäköintipaikoista vastaa kiinteistön omistaja. Sama koskee liikekiinteistöjä. Myös omakotitalon omistaja on vastuussa piha-alueensa kulkuväylien turvallisuudesta.

Vuosittain arviolta 60 000 suomalaista joutuu liukastumisen vuoksi lääkärin pakeille. Jokunen myös menettää henkensä. Yksi kaatumistapaturma aiheuttaa keskimäärin noin 6 000 euron kustannuksen, mutta esimerkiksi lonkkamurtuma maksaa yhteiskunnalle ja yksilölle itselleen yhteensä lähes 15 000 euroa.

Korvauksen saannin kannalta on ratkaisevaa, missä kaatuu. Korvausvastuun syntyminen edellyttää lisäksi, että kunnossapidosta vastuussa oleva taho on laiminlyönyt liukkauden torjunnan.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: