Vammalan poliisi valvoi koko kihlakunnan alueella tehostetusti nuorison käyttäytymistä koulujen päätöspäivän eli lauantain iltana. Poliisista kerrotaan, että Vammalassa tilanne oli Pororannassa ja Torikeskuksen takaisessa puistossa melko rauhaton. Useiden poliisipartioiden läsnäolon avulla pahemmilta ongelmilta kuitenkin vältyttiin. Torikeskuksen ympäristöstä poliisi poisti noin 20 henkilöä.
Punkalaitumella oli torin ympäristössä vilkasta, mutta poliisin läsnäolo rauhoitti tilannetta. Äetsässä, Kiikoisissa, Suodenniemellä ja Laviassa oli rauhallista.
Illan aikana poliisi toimitti kotiin neljä päihtynyttä nuorta ja kahden vanhemmat hakivat jälkikasvunsa poliisilaitokselta. Alkoholin käyttöön poliisi puuttui myös kirjoittamalla sakkoja ja rikesakkoja.
Vammalan poliisin tehostettu valvonta liittyi poliisin valtakunnalliseen alkoholin käytön teemavalvontaviikkoon.