Vammalan poliisi on jatkanut vammalalaisessa virastossa tiistaina sattuneen uhkailutapauksen tutkimista. Asiassa ei keskiviikon aikana ilmennyt mitään merkittävää lisäselvitystä tapahtumille. Paikkakuntalainen, hieman yli 50-vuotias mies uhkaili tiistaina paikallisessa virastossa aseen käytöllä. Poliisi tavoitti miehen puolisen päivää kestäneiden etsintöjen ja piirityksen päätteeksi Vammalan Kaltsilasta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Kaisa Kujanpää luritteli Kultaisen Harmonikan voittoon
Edellinen:
Ojaan ajanut häipyi ja puhalsi