Äetsässä on valmistunut kouluverkkoselvityksen päivitetty versio. Selvitys tulee luottamushenkilökäsittelyyn keskiviikkona, kun sivistyslautakunta aloittaa sen ruotimisen. Kouluverkkoselvityksessä on muun muassa listattu kouluverkon tulevaisuudesta erilaisia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi koulujen vähentäminen, viiden koulun hajautetut mallit ja Vuolteen koulupiirin mallit.
Nykyisin Äetsässä on viisi perusopetuksen 1.-6. luokkien koulua, eli Kiikan, Pehulan, Keikyän, Honkolan ja Jokisivun koulut. Kouluverkkoselvityksen päivittäminen alkoi kunnanvaltuuston vuonna 2001 tekemän päätöksen mukaisesti viime vuonna.
Sivistyslautakunnasta kouluverkkoselvitys jatkaa matkaansa kunnanhallitukseen ja edelleen valtuustoon.