Länsi-Suomen lääninhallitus on myöntänyt 170 000 euroa avustuksia 3.-9. luokkalaisten lasten liikunnallisen iltapäivätoiminnan kehittämiseen. Avustusta sai yhteensä 22 hanketta. Pirkanmaalla tukea sai neljä kehittämishanketta. Vammalan kaupungin vapaa-aikapalveluille myönnettiin tukea 18 000 euroa, Lasta Liikkuun ry:lle, Nokian kaupungin iltapäivätoimintaan 20 000 euroa, Ikaalisten 4H-yhdistys ry:lle 6 000 euroa ja Vanhan koulun Tuki ry:lle 2 000 euroa.
Lääninhallituksen avustusten tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja, joita voidaan vakiinnuttaa normaaliksi toiminnaksi myös alueellisesti ja valtakunnallisesti. Hankkeissa huomioitiin erityisesti kunnan ja urheiluseurojen välinen yhteistyö sekä ylikunnallinen yhteistyö.