Lauantai 22.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Valtio ostaa metsää suojeltavaksi Pirkanmaalla

Uutiset

Pirkanmaalla käynnistyy Etelä-Suomen metsien Metso-monimuotoisuusohjelmaan kuuluva uusien metsiensuojelualueiden ostaminen valtiolle. Ohjelman tavoitteena on turvata uhanalaisille lajeille tärkeiden elinympäristöjen ja erityisten rakennepiirteiden säilyminen Etelä-Suomen metsissä. Metso perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Tarjotuista alueista ostettaviksi valitaan ensisijaisesti sellaisia kohteita, joilla esiintyy arvokkaita elinympäristöjä ja rakennepiirteitä. Tarjoukset osoitetaan Pirkanmaan ympäristökeskukseen.

Metsäluonnon kannalta arvokkaita elinympäristöjä ovat runsaslahopuustoiset kangasmetsät, korvet, tulvametsät tai metsäluhdat, lehdot, harjujen tai reunamuodostumien paahderinteet sekä puustoiset perinnebiotoopit. Keskeisiä elinympäristöjen rakennepiirteitä ovat lahopuut, järeät haavat, jalot lehtipuut sekä palanut ja hiiltynyt puuaines. Alueen arvoa lisäävät myös puuston eri-ikäisyys, uhanalaisen tai harvinaisen lajiston esiintyminen sekä sijainti luonnonsuojelualueen läheisyydessä.

Tarjouksia kaivataan erityisesti Kangasalan, Kuhmalahden, Kylmäkosken, Lempäälän, Luopioisten, Längelmäen, Oriveden, Pirkkalan, Pälkäneen, Tampereen, Toijalan, Valkeakosken, Vesilahden ja Viialan alueilta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: