Paikkakuntalainen nuorukainen ajoi rajusti ulos tieltä Harjavallan Sairaalantiellä keskiviikkoaamuna puoli kahdeksan aikaan. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan hän oli ajanut neljänkympin alueella huomattavaa ylinopeutta, jonka vuoksi auto lähti oikealla kaartuvassa mutkassa sivuluisuun. Tieltä suistumisen jälkeen auto teki useita voltteja ja jäi lopuksi pyörilleen.
Nuorukainen loukkaantui onnettomuudessa lievästi ja hänet kuljetettiin ambulanssilla terveyskeskukseen. Auto vaurioitui rytäkässä pahoin.
Kokemäen poliisista kerrotaan, että alkoholilla ei ole osuutta onnettomuuteen. Kuljettaja oli saanut ajokortin tänä vuonna ja nyt poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.