Huittisissa murtauduttiin 22. syyskuuta vastaisena yönä yhdeksään henkilöautoon, joista yhdestä anastettiin vähäinen määrä rahaa ja lääkkeitä. Kokemäen poliisi tutki tapauksia varkautena ja kahdeksana moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yrityksenä. Tutkinnan yhteydessä tuli myös ilmi kaksi huumausaineen käyttörikosta. Poliisi on ottanut tutkinnan yhteydessä kiinni huittislaiset 18- ja 23-vuotiaat miehet sekä oululaisen 17-vuotiaan miehen. Nuorukaiset ovat osaltaan myöntäneet teot. Tapaus on siirtymässä syyteharkintaan. Juttu on menossa syyteharkintaan.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Kommentoi
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Seuraava:
Hakkarainen ja matkailuneuvonta mietintämyssyssä
Edellinen:
Joutsenten reitillä ja Pirkanmaan TE-keskuksella erimielisyyttä hankerahoista