Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis ovat koulujen jouluvirsisuosikkeja. Kouluissa lauletaan paljon myös adventtivirsiä, joista Nyt sytytämme kynttilän ja Tiellä ken vaeltaa ovat nousseet uusiksi suosikeiksi. Virsien laulaminen koulussa riippuu paljon opettajasta. Vain harvassa koulussa virsiä opetellaan järjestelmällisesti.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sairastumiset keskeyttivät lasten kesäleirin Houhajärvellä, syynä norovirus
Kommentoi
Taudin aiheuttaja selvisi laboratoriotutkimuksissa.
Kokemäen Sääksjärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä nähty runsaasti sinilevää
Sinilevien esiintyminen ja havainnot ovat lisääntyneet.
Sastamalan sääennusteessa hellettä pitkälle ensi viikkoon
Sateet jäävät vähäisiksi.
40-vuotiasta Satakunnan Kansansoutua juhlitaan kahvitellen ja omatoimisella vesistöretkellä Keikyästä Kyttälään
Parhaimmillaan tapahtuma keräsi noin 3 500 osallistujaa ja kirkkoveneitä lähes 90.
Veera Mattila aloitti vahvasti, mutta koki kovan pettymyksen
Juoksu sakkasi keskeytykseen.
Seuraava:
Koivisto suosikki hallintojohtajaksi