Maanantai 17.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Tienvarsien niitoilla parannetaan turvallisuutta

Uutiset

Ennen juhannusta alkaneet tienvarsien niitot jatkuvat syyskuun loppuun. Teiden varret niitetään kerran tai pari kesässä.

Ennen juhannusta alkaneet tienvarsien niitot jatkuvat syyskuun loppuun. Teiden varret niitetään kerran tai pari kesässä. Mahdollisuuksien mukaan työ pyritään alemmalla tieverkolla ajoittamaan kukinnan loppuun.

Niitoilla poistetaan tien sisä- ja ulkoluiskasta korkeampaa kasvillisuutta, joka aiheuttaa näkemäesteen ja vähitellen haittaisi veden juoksemista ojissa. Harvemmin tehtävillä vesakonraivauksilla poistetaan pensaikkoja, jotka houkuttelevat hirviä ja peuroja tien varteen.

Tiehallinnosta muistutetaan, että hitaasti liikkuva niittokone on syytä ohittaa varovaisuutta noudattaen. Koneiden kuljettajat havaitsevat ohitustarpeen ja antavat tilaa ohitukseen turvallisessa kohdassa.

Niitoista käydään joka vuosi keskustelua, sillä tienvarren kasvustot ilahduttavat kukkaloistossaan tienkäyttäjiä. Toisaalta esimerkiksi siitepölyallergioista kärsivät jalankulkijat ja pyöräilijät toivovat usein toistuvia niittoja.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: