Nuupalan vesitornin peruskorjaus lähestyy
Sastamalassa Nuupalan vesitornin peruskorjauksen rakentamisvaihe on ajoitettu huhtikuun ja lokakuun välille.
Sastamalassa Nuupalan vesitornin peruskorjauksen rakentamisvaihe on ajoitettu huhtikuun ja lokakuun välille. Urakkalaskenta tehdään helmikuussa.
Nuupalan vesitorni on rakennettu vuonna 1959. Saneerauksia on tehty 1990-luvun lopulla ja vuonna 2008. Viime vuoden keväällä julkisivukorjauksen urakkakilpailu keskeytettiin kantavuustarkastelussa ilmenneiden rakenteiden alimittaisuuden ja alhaisten varmuuskertoimien vuoksi.
Peruskorjauksen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 786 000 euroa, josta aiempina vuosina on toteutunut 45 380 euroa. Tämän vuoden arvioidut kustannukset ovat 740 520 euroa ja talousarviossa rahaa on varattu 750 000 euroa.
Sastamalan Veden johtokunta käsittelee hankesuunnitelmaa tiistaina. Johtokunnasta asia etenee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.