Huittinen puolustaa poliisiasemaansa
Kaupunginhallitus esittää lukuisia perusteluja Huittisten poliisiaseman säilyttämiseksi. Sijainti valtateiden risteyksissä on liikenteellisesti ja alueellisesti tärkeä, eikä turvallisuustilanne ole kehittynyt myönteisesti.
Satakunnassa esillä on Huittisten ja Euran poliisiasemien lakkauttaminen.
Huittisten kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että poliisihallituksen esitys palvelu- ja toimipisteverkon supistamisesta sopii erittäin huonosti maan hallituksen strategisen ohjelman linjauksiin. Kaupunginhallituksen mielestä muutokset johtaisivat palvelutason tuntuvaan laskuun ja palveluiden etääntymiseen.
Poliisiaseman säilyttämiseksi Huittisissa kaupunginhallitus esittää lukuisia perusteluja, kuten liikenteellisesti ja alueellisesti tärkeän sijainnin valtateiden risteyksissä sekä turvallisuustilanteen, joka ei ole kaupungissa kehittynyt myönteisesti.
Kaupunginhallituksen mukaan poliisin palvelutason, toimintakyvyn ja toimintavalmiusajan pysymiseksi alueella kohtuullisena on tärkeää, että poliisiasemaa ja poliisin operatiivista toimintaa Huittisissa kehitetään.