Asiakkaan huono kohtelu johti kolmeen irtisanomiseen Pitkäniemessä
Nokian Pitkäniemessä olevassa kehitysvammahuollon yksikössä asiakas oli jätetty noin tunniksi ulos ilman ulkoiluvaatteita. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on tehnyt asiassa tutkintapyynnön sekä muun muassa irtisanonut kolme työntekijää.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Nokian Pitkäniemessä olevassa kehitysvammahuollon yksikössä jätettiin asiakas ulos ilman ulkoiluvaatteita noin tunnin ajaksi. Asia on johtanut irtisanomisiin, varoituksiin ja tutkintapyyntöön poliisille.
Tapaus sattui 29. joulukuuta. Kehitysvammahuollon toimialueen johdon tietoon asia tuli sairaanhoitopiirin oman valvonnan kautta 9. tammikuuta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin oman selvityksen perusteella kolme työntekijää on irtisanottu. Lisäksi kaksi muuta on saanut varoituksen. Työntekijät eivät työskentele enää yksikössä. Sairaanhoitopiiri on tehnyt työntekijöidensä toiminnasta poliisille tutkintapyynnön. Henkilökuntaa on kuultu asiasta.
Toistaiseksi saatujen tietojen perusteella asiakkaan kohtelu on ollut sekä lain että sairaanhoitopiirin eettisten periaatteiden vastaista.
Asiakkaan läheisten kanssa on keskusteltu tapahtumista.