Mainos

Mainos - Satapirkan Tuholaistorjunta

Suojeluharjoituksessa oli terrorismin vastaisen operaation piirteitä

Uutiset

Toimintaa oli muun muassa Sastamalassa ja Huittisissa.

Porin prikaati

Kuvituskuva. Porin prikaatin toiminnan esittelyä.

Porin prikaatin johtama pohjoismainen suojeluharjoitus päättyy tänään. Toimintaa oli useilla paikkakunnilla, muun muassa Sastamalassa ja Huittisissa.

Harjoituksen tarkoituksena oli lisätä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suojeluasiantuntijoiden kykyä torjua vaarallisten aineiden käytöstä aiheutuvia uhkia yhdessä. Joukot saivat viikon aikana runsaasti tehtäviä, eikä niiden toteutuksen suunnitteluun jäänyt paljoa aikaa. Harjoitustehtävät muistuttivat uudenlaisia uhkia.

"Aiemmin harjoitustilanteet on suunniteltu perinteisten sotilaallisten tilanteiden ympärille. Nyt lisäsimme harjoitukseen terrorismin vastaisen operaation piirteitä", kertoo harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Tero Savonen.

Harjoitukseen osallistui suojelun ja raivaamisen erikoisosaajien lisäksi poliisin sekä Ruotsin, Tanskan ja Norjan asevoimien suojeluasiantuntijoita.

"Tehtävät ovat olleet haastavia, todenmukaisia ja hyvin suunniteltuja. Olemme päässeet harjoittelemaan oikeita asioita ja toimintatapoja, Norjan maavoimien suojelukoulun kehittämisupseeri, majuri Jomar Kjevikin sanoo.

Yhteistyö suomalaisten ja norjalaisten asiantuntijoiden välillä on kehittänyt toimintakykyä tehtävä tehtävältä. Kjevikin kuvaa suomalaisten ongelmanratkaisukykyä luovaksi. "Suomalaiset käyttävät mielikuvitustaan ratkaistessaan ongelmia", hän luonnehtii.

close

Tilaa ilmainen uutiskirje

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.
Scroll to top