Vangit kunnostavat Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoa
"Olen todella iloinen tämän yhteistyön alkamisesta", sanoo kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho Metsähallituksesta.

Puurijärveä.
Metsähallitus ja Satakunnan vankila ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Tavoitteena on järjestää kuntouttavaa työtoimintaa Huittisten avovankilan vangeille sekä parantaa luonto- ja virkistyskohteita.
Metsähallitus rekrytoi puistomestarin ja vankila sijoittaa noin kuuden vangin ryhmän tämän ohjaukseen. Yksi työkohteista on Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto.
"Olen todella iloinen tämän yhteistyön alkamisesta. Meillä on viime vuosina ollut valitettavan vähän määrärahoja tällä alueella, mistä johtuen luonnonhoitotyöt ovat jääneet osittain tekemättä ja retkeilyrakenteet hoitamatta. Tämä yhteistyö korjaa tilannetta melkoisesti. Sen yhteiskunnallinen merkitys on kaikkiaan huomattava", sanoo kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho Metsähallituksesta.
Vangit tekevät luonnonhoitotöitä, kuten vieraslajien poistamista ja raivauksia. He myös kunnostavat esimerkiksi luontotorneja, pitkospuita ja maastorappusia.
"Satakunnan vankilan Huittisten osastolta on vähentynyt vankien aktiivitoimintapaikkoja muun muassa metallihallista luopumisen, keittiön ulkoistamisen ja kokonaisvuokramalliin siirtymisen vuoksi", kertoo Satakunnan vankilan johtaja Riitta Kari. "Nyt käynnistyvä yhteistyö Metsähallituksen kanssa on parasta mahdollista verkostotyötä", hän luonnehtii.
Töitä tekevät vangit ovat avolaitosvankeja. He ovat pääsemässä pian vapauteen. Vankien työskentely on ohjattua ja valvottua.
Yhteistyösopimus on puolitoistavuotinen.