Vammalan Shakkikerho napsi voittoja

Uutiset

Levoranta-turnaus

Kuvituskuva nopean shakin Levoranta-turnauksesta.

SM-liigassa Vammalan Shakkikerho pelasi vahvan viikonlopun. Seura nousi sarjassa kolmanneksi.

Turun TS kaatui kotonaan 2-3. Vammalan Shakkikerhon voiton varmisti lopulta Jussi Kaukon tasapeli. Erityisen arvokas oli Henri Pohjalan voitto kolmospöydällä maajoukkuepelaaja Vilka Sipilästä. Tärkeät voitot toivat myös Vesa-Pekka Heinola ja Henri Torkkola. Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt kotijoukkue ei tällä kaudella ollut hävinnyt vielä kertaakaan.

Sastamalassa Vammalan Shakkikerho otti voiton Salon Shakkikerhosta 3-1. Kotijoukkue sai hyvän alun, kun Nikita Meskovs ja Vesa-Pekka Heinola ottivat varsin nopeasti hallitut voitot. Ratkaisevaksi otteluksi muodostui Mikko Niemen ja Suomen pitkäaikaisen ykköspelaajan Heikki Westerisen kohtaaminen. Suurmestari Westerinen on jo ikämies, mutta pelaa aika ajoin edelleen todella vahvasti. Niemi oli kuitenkin taktisessa keskipelissä tällä kertaa parempi ja kuittasi joukkuetuloksen kannalta keskeisen voiton.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Vastustajina olleet seurat kuuluvat Vammalan Shakkikerhon tärkeimpiin kilpakumppaneihin. Molemmat voitot olivat siksi niin sanottuja neljän pisteen voittoja.

Vammalan Shakkikerho nousi SM-liigassa kolmanneksi. Toisena on tasapistein Matinkylän Shakkikerho. Kärkipaikkaa pitää pisteen erolla Tammer-Shakki.

SM-liiga jatkuu helmikuussa. Tuolloin Vammalan Shakkikerho kohtaa Tammer-Shakin ja Jyväskylän Shakkikerhon. Sarja on nyt puolivälissä. Vammalan Shakkikerho hakee tosissaan seuran ensimmäistä mitalia liigasta ja samalla paikkaa Euroopan Cupissa.

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top