Ilmari Nurminen tukisotkusta: "Tähän on puututtava"
Kansanedustaja jyrähtää julkisuuteen nousseista Business Finlandin avustuksista yrityksille.

Ilmari Nurminen. Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta
Sastamalalainen kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) jyrähtää keskustelua herättäneistä yritystuista. Esiin on nostettu useita esimerkkejä Business Finlandin myöntämistä rahoista.
"Julkisuudessa olleet tapaukset ovat epäoikeudenmukaisia, eivätkä ne ole hyväksyttävissä tai perusteltavissa. Tähän on puututtava", sanoo Ilmari Nurminen. "On syytä selvittää nopeasti, miten Business Finland on päätynyt näihin tukisummiin ja korjattava jakoperusteita. Lisäksi meidän on huolehdittava, ettei lopulta tämän kriisin hoitamisesta syntyvä lasku lankea pienituloisten maksettavaksi", hän painottaa.
Ilmari Nurminen ja Tarja Filatov (sd.) jättivät kirjallisen kysymyksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.). "On syytä muuttaa yritystukien rahanjakoperusteita niin, että kriisin keskellä yritykset voisivat saada rahoitusta kiinteisiin kuluihinsa ja estää näin konkursseja syntymästä", he vaativat.
Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut käynnistävänsä tarkastuksen Business Finlandin myöntämästä rahoituksesta.