Torstai 21.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huumekuski törttöili Kokemäellä, törmäsi puuhun Harjavallassa

Uutiset

Mies päätyi putkaan jatkamisvaaran vuoksi.

Päihtynyt vuonna 1994 syntynyt mies törttöili maanantaina Kokemäellä ja Harjavallassa. Hän päätyi putkaan.

Poliisi pysäytti saamiensa ilmoitusten perusteella miehen Kokemäellä aamupäivällä kymmenen aikoihin. Kuljettaja puhalsi nollat, mutta käyttäytyminen antoi viitteitä päihteistä. Huumepikatestin tulos olikin positiivinen kannabikselle ja lääkeaineille. Mies vietiin verikokeisiin. Lisäksi hänen ajoneuvostaan löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

Iltapäivällä yhden aikaan samainen mies törmäili Harjavallan Merstolassa. Omakotitalon asukas oli havainnut tuntemattoman ajoneuvon tulevan pihaan ja ajaneen nurmikon yli päin puuta. Kuljettaja poistui juosten paikalta, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella.

Miestä epäillään kahdesta rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja näpistyksestä. Hänet vietiin jatkamisvaaran vuoksi Porin poliisiasemalle.

· ·

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: