Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mikään ei muuttunut, kun Punkalaitumella äänesteltiin valtuutettujen kokouspalkkioista

Uutiset

Valtuustoaloitteen käsittely oli kirjavaa.

Punkalaidun

Punkalaitumella käsiteltiin perusteellisesti valtuutettujen kokouspalkkioita. Kierroksen lopputulos ei tuonut muutoksia.

Taustalla oli Juha Yli-Parrin (kok.) keväällä jättämä valtuustoaloite. Siinä esitettiin, että valtuutetut voisivat osallistua talouden tasapainottamiseen, eikä kuluvana vuonna maksettaisi kokouspalkkioita. Aloitteessa viitattiin myös kunnan henkilöstön lomautuksiin.

Kunnanjohtaja Tuija Ojala esitti kunnanhallitukselle, että valtuustoaloite ei aiheuta toimenpiteitä. "Korvauksena palkkio on pieni suhteutettuna siihen aikaan, mitä asioihin perehtymiseen tulisi käyttää", valmistelussa muun muassa todetaan.

Kunnanhallitus yhtyi äänin 5-2 valtuustoaloitteeseen ja päätti viedä asian valtuuston päätettäväksi.

Käsittely johti äänestyksiin myös valtuuston kokouksessa. Ensin äänestettiin asian palauttamisesta kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Tämä kaatui äänin 18-3. Päätökseksi tuli Marja Wakkalan (sd.) tekemä esitys kokouspalkkioiden maksamisesta normaalisti. Se sai 21 ääntä. Kunnanhallituksen esityksen taakse ei jäänyt ketään.

Valtuuston yhden kokouksen kustannukset ovat Punkalaitumella noin 1 400 euroa.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: