Huumeruiskuja löytynyt Huittisten keskustasta, kaupunki kehottaa tarkkaavaisuuteen
Tietojen mukaan löydökset ovat yksittäisiä.

Huittinen.
Huittisissa keskustan alueelta on löytynyt muutamia huumeruiskuja. Kaupungin tietojen mukaan löydökset ovat yksittäisiä.
Asian vuoksi kaikkia kuitenkin kehotetaan tarkkaavaisuuteen etenkin lasten leikkipuistoissa. Lapsille on myös aiheellista ohjeistaa, että huumeruiskuihin saa koskea, vaan tulee pyytää aikuinen paikalle. Aikuinen poimii huumeruiskun neulaa varoen ja toimittaa sen esimerkiksi apteekkiin tai terveyskeskukseen. Tavallisessa roskiksessa huumeruisku saattaa olla vaaraksi.
Huumeruiskuista ilmi tulleet havainnot on tehty alueiden normaalin siivouksen yhteydessä.