Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Juhlapuheissa kiitetty Leader-toiminta ansaitsisi tunnustusta lisäeurojen muodossa

Mielipide

Maaseutualueiden kehittämisen kruununjalokivi.

Petri Rinne

Petri Rinne. Kuva: Marjut Haapanen

Suomessa on 55 Leader-ryhmää, jotka myöntävät maaseuturahaston rahoitusta yrittäjien, yhdistysten, kuntien ja oppilaitosten hankkeisiin. Rahoitusta saa esimerkiksi kylätalon remonttiin, harrastusvälineiden hankintaan, kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin tai yrityksen koneinvestointeihin.

Leader-toiminta kattaa maantieteellisesti koko Suomen. Hyviä kokemuksia Leader-toiminnasta on saatu maassamme jo 25 vuoden ajan. Myös ELY-keskukset myöntävät maaseuturahaston tukia, mutta tämä rahoitus kohdentuu pääasiassa isommille toimijoille, kuten tutkimus- ja koulutusorganisaatioille sekä isoille yrityksille. Ilman Leader-ryhmiä paikalliset yhdistykset ja pienimmät yritykset jäisivät vaille tukijaa.

Leader on Suomen maaseutualueiden kehittämisen kruununjalokivi. Kansainvälisissä vertailuissa työmme laatu on EU:n kärkeä. Emme ole pelkästään rahoittajia, vaan työhömme kuuluu sen lisäksi neuvonta, aktivointi, koulutus ja yhteistyöverkostojen kokoaminen. Olemme siis aluekehittäjiä ja yhteistyön rakentajia.

Suomi on monessa mielessä maaseudun kehittämisen mallimaa, mutta Leader-toimintaan osoitetun rahoituksen suuruudella mitattuna näin ei kuitenkaan ole. EU:n tuoreen vertailun mukaan ainoastaan EU:n kaupunkimaisimmat maat Luxemburg, Hollanti, Belgia, Malta sekä Slovakia käyttävät Suomea pienemmän osuuden maaseudun kehittämisvaroista Leader-toimintaan. Suomessa tuo osuus on Euroopan komission
asettama minimi 5 prosenttia, kun jotkut EU-maat ohjaavat Leader-työhön jopa 10 prosenttia maaseutuohjelman kehittämisvaroista.

Juhlapuheissa kiitetty Leader-toiminta ansaitsisi mielestämme tulevalle ohjelmakaudelle nykyistä suuremman rahoituksen, mutta CAP-ohjelman luonnoksessa rahoituksen esitetään pysyvän euromääräisesti ennallaan. Suomi sai kuitenkin neuvoteltua viime vuoden kesällä itselleen entistä suuremman maaseudun kehittämisen rahoituksen, joten emme ole vaatimassa muiden rahoitusosuuksien pienentämistä. Jos Leaderin kokonaisrahoitus olisi vuosina 2021–2027 nyt esitetyn 302 miljoonan euron sijasta esimerkiksi 350 miljoonaa euroa, niin resurssit riittäisivät paljon paremmin paikallisen kehittämisstrategian laadukkaaseen toteuttamiseen.

Petri Rinne, Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja
Aapo Kivenmaa, Leader Karhuseudun toiminnanjohtaja
Elina Haavisto, Leader Pyhäjärviseudun toiminnanjohtaja
Juha Vanhapaasto, Leader Pohjois-Satakunnan toiminnanjohtaja
Ulla Kallio, Leader Ravakan toiminnanjohtaja

Julkaisemme myös lukijoiden mielipidekirjoituksia. Kirjoita napakasti, älä jaarittele. Sopiva maksimipituus on noin 1 500 merkkiä. Toimitus editoi tekstit ennen julkaisua. Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kokemaenjokilaakso.fi ja kirjoita viestin otsikoksi Mielipide. Huom! Mikäli kirjoitat nimimerkillä, ilmoita myös oikea nimesi toimituksen tietoon. Suosittelemme omalla nimellä kirjoittamista ja nimimerkkiä vain poikkeustapauksissa.

· · · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: