
Joulukinkkua. Kuva: Pixabay
Joulun ja vuodenvaihteen ruoanlaitossa syntyviä paistinrasvoja kerätään jälleen kierrätettäväksi. Niistä valmistetaan uusiutuvaa dieseliä.
Sastamalassa keräyspisteet ovat Citymarketilla, Häijään K-Marketilla ja jäteasemalla Pesurinkadulla, Huittisissa ekopisteellä Klaavolantiellä sekä Punkalaitumella jäteasemalla Yrittäjänkujalla. Tarkat tiedot löydät täältä.
Esimerkiksi yhden keskikokoisen kinkun rasvasta valmistettavalla dieselillä ajaa jopa kolme kilometriä.
Ohjeet
- Kaada jäähdytetty, mutta vielä juokseva rasva tyhjään kartonkitölkkiin.
- Sulje tölkki tiiviisti, vaikkapa teipillä.
- Anna rasvan hyytyä viileässä.
- Vie rasva lähimpään keräyspisteeseen viimeistään 7. tammikuuta.
Mukaan kelpaavat kaikkien jouluruokien paistinrasvat – kinkun lisäksi esimerkiksi kalan, kalkkunan ja juuresten.