Lääkäreistä ja kirvesmiehistä pulaa Satakunnassa, kohta kokeistakin
Entistä useamman ammattialan osaajia on hankala löytää.
Satakunnassa on pulaa entistä useamman ammattialan osaajista. Määrä on kaksinkertaistunut viime syksystä.
Yleisimmin pulaa työnhakijoista arvioidaan olevan terveydenhuollon ja sosiaalialan ammateissa. Tällaisia ovat esimerkiksi lääkärit, farmaseutit, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, kotihoitajat, kuulontutkijat ja puheterapeutit.
Selvästi aiempaa enemmän työvoimapulasta kärsiviä ammatteja on rakennusalalla ja teollisuudessa. Tarvetta olisi muun muassa rakennussähköasentajille, maansiirtokoneiden kuljettajille, rakennusinsinööreille, raudoittajille ja kirvesmiehille. Teollisuudessa kaivataan sähkö- ja automaatioinsinöörejä, hitsaajia, asentajia ja elintarviketeollisuuden prosessityöntekijöitä.
Monilla palvelualoilla rekrytointitarve on kasvamassa. Esimerkiksi kokeista ennakoidaan tulevan pulaa. Siivoojia ja maatalouden kausityöntekijöitä on myös vaikea löytää, samoin pikaruokalatyöntekijöitä, sanomalehtien jakajia ja erilaisia satunnaistöiden tekijöitä.
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan arvioidaan seuraavan puolen vuoden aikana olevan kutakuinkin tasapainossa suurimmassa osassa ammatteja. Ylitarjontaa on tällä hetkellä lastenhoitotyöntekijöistä, myyjistä, yleissihteereistä sekä tieto- ja viestintäteknologian asentajista ja korjaajista.