Ellivuoren Portti mahdollistaisi valtatien 12 risteykseen uuden huoltoaseman sekä asuin- ja liikerakentamista
Kaavatyön pohjaksi on valmisteltu idealuonnos.

Ellivuoren Portin idealuonnos. Kuva: Sastamalan kaupungin päätöksentekoaineisto
Sastamalassa viritellään asemakaavan laatimista valtatien 12 varteen Ellivuoreen johtavan Karkunkyläntien risteykseen. Tarkoituksena on mahdollistaa liikenneaseman ja pientaloasutuksen sijoittuminen.
Maanomistajat ovat valmistelleet kaavatyön pohjaksi idealuonnoksen maankäytöstä. Se on nimetty Ellivuoren Portiksi. Nykyisin alueella on tilakeskus lähipeltoineen ja metsäsaarekkeineen sekä kaksi pientaloa. Pinta-alaltaan se on noin seitsemän hehtaaria.
Toteutuessaan sellaisenaan idealuonnos mahdollistaisi huoltoaseman rakentamisen Karkunkyläntien pohjoispuolelle valtatien 12 risteykseen. Alueelle tulisi myös raskaan liikenteen paikoitusalue, liikerakennuksia ja pientaloja. Asuin- ja liikerakentamista on esitetty myös Karkunkyläntien eteläpuolelle, mutta huomattavasti vähemmän kuin pohjoispuolelle.
Asia on esillä ympäristölautakunnassa.