Näkökeskukset siirtyvät Silmäasemalle

Uutiset

Huittisissa Silmäaseman toiminta keskitetään Näkökeskuksen tiloihin Särmänkadulla ja Sastamalassa Silmäaseman tiloihin Puistokadulla. Kokemäellä Näkökeskus muuttuu Silmäasemaksi.

Näöntutkimus

Näöntutkimus. Kuva: Silmäasema

Silmäasema on ostanut Näkökeskusten liiketoiminnan Huittisissa, Sastamalassa ja Kokemäellä. Kaupan myötä Näkökeskuksen optiset myymälät henkilökuntineen siirtyvät Silmäasemalle.

Huittisissa Silmäaseman toiminta keskitetään Näkökeskuksen tiloihin Särmänkadulla ja Sastamalassa Silmäaseman tiloihin Puistokadulla. Kokemäellä Näkökeskus muuttuu Silmäasemaksi.

"Tilaisuuden tullen oli hyvä siirtää liiketoiminta luotettavalle kotimaiselle toimijalle", valottaa kaupan taustaa optometristi Pauli Kurunmäki. Hän jää eläkkeelle. Kurunmäki osti Huittisten Näkökeskuksen vuonna 1991. Kokemäen Näkökeskuksen hän perusti vuonna 1997 yhdessä Päivi Laakson ja Taina Naatula-Hyytin kanssa. Vammalan Näkökeskus liittyi yritysperheeseen vuonna 2000.

Näkökeskusten toimintaa on koko ajan kehitetty systemaattisesti ja samalla panostettu ammatilliseen kehittymiseen. Pauli Kurunmäki on muun muassa tehnyt uraauurtavaa työtä diabeetikoiden silmänpohjakuvauksissa.

"Jatkamme asiakkaiden korkealaatuista palvelua kaikilla kolmella paikkakunnalla. Tarjoamme entistä laajemman tuote- ja palveluvalikoiman sekä Silmäaseman monipuoliset näkemisen ja silmäterveyden palvelut helposti saman katon alta", linjaa Silmäasema Optiikan Keski-Suomen aluejohtaja Laura Perälä.

Siirtymävaiheessa Näkökeskuksen Kokemäen myymälä on suljettuna 1.-3. kesäkuuta ja Huittisten myymälä puolestaan 1.-7. kesäkuuta, mutta Huittisten Silmäasema palvelee Risto Rytin kadulla 3. kesäkuuta asti. Sastamalassa Silmäasema on avoinna normaalisti.

· · · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat