Harvinainen punajalkahaukka nähty Sastamalassa

Uutiset

Voimakas kaakkoisvirtaus tuonut maahamme.

Punajalkahaukka

Punajalkahaukka. Kuva: Micha Fager

Sastamalassa on tehty havaintoja punajalkahaukasta. Lintua tavataan normaalisti maassamme harvoin.

BirdLife Suomen mukaan punajalkahaukkoja on nähty ennätysmäärin eteläisessä Suomessa. Ne ovat lähteneet muuttomatkallaan pohjoiseen voimakkaan kaakkoisvirtauksen myötä. Taustalla lienee onnistunut pesintä. Linnut ovat pääasiassa nuoria.

Sastamalasta on kirjattu punajalkahaukasta lintutietopalvelu Tiiraan kaksi havaintoa. Ne on tehty Vaunusuolla sekä Putajantien varrella Myllymaan ja Putajan välillä.

Havaintoja harhailevista punajalkahaukoista tehdään vuosittain. Viimeksi niitä oli runsaasti kolme vuotta sitten.

Punajalkahaukka muistuttaa nuolihaukkaa. Nuorten yksilöiden erottaminen toisistaan vaatii tarkkuutta. Laji on jopa pesinyt maassamme muutaman kerran.

· ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat